Woody Allen haastoi Amazonin oikeuteen – vaatii miljoonakorvauksia elokuvahankkeen perumisesta

Elokuvaohjaaja Woody Allen on haastanut verkkojätti Amazonin oikeuteen sopimusrikkomuksesta. Allenin mukaan Amazonin suoratoistopalvelu perui hänen kanssaan solmimansa elokuvasopimuksen. Perusteena olivat vanhat syytökset adoptiotyttären seksuaalisesta häirinnästä.

Nelinkertainen Oscar-voittaja Allen vaatii yhteensä 68 miljoonan dollarin (60 miljoonan euron) korvauksia. Ohjaajan mukaan Amazon yritti irtautua sopimuksesta viime kesänä välttyäkseen rahoittamasta Allenin suunnittelemia tulevia elokuvia.

Allenia ei ole tuomittu adoptiotyttärensä Dylanin ahdistelusta, mutta tytär on pitänyt kiinni syytöksistään. Väitetty ahdistelu tapahtui 1990-luvulla, kun Dylan oli seitsemänvuotias.

Useat Allenin kanssa työskennelleet näyttelijät ovat ilmoittaneet, etteivät enää halua jatkaa yhteistyötä.

Uusimmat

Kulttuuri

"Hän rakastaa yllätyksiä silläkin uhalla, että teemme virheitä", sanoo Stingin rinnalla 30 vuotta soittanut Dominic Miller

Levyarvio: Ville Valon & Agentsin Badding-tribuutti on sekava ja hapuileva – "Yleisön ei tarvitse tuoda kirveitä, koska yhtye pilkkoo tanssilavan altaan ihan itse"

IS: Yö-yhtyeen alkuperäinen kitaristi vastustaa suunniteltua muistokonserttia: "Olli sanoi aikoinaan ei"

Shape of My Heart on populaarimusiikin tunnetuimpia sävellyksiä – toimittaja soitti teoksen alun videolle, ja kappaleen säveltäjä antoi rohkaisevan kommentin

Teatteriarvio: Pasi Lampelan uutuus Sammakkokuningas on pieni musta helmi, jossa on antiikin tragedian aineksia

Kolme erilaista taiteilijaa, Arto Väisänen, Jouni Airaksinen ja Antti Rönkä, kokosi yhtenäisen näyttelyn

Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän voitti Kristallikarhun Berliinin elokuvajuhlilla

Timo Kiiskiselle Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto

Kuopiolaistettu Vuonna 85 -musikaali tuo lavalle nyrkkeilymestarin, elokuvanäyttelijän ja huumorimuusikon – Ismo Apell tavoittelee Itä-Suomen teatterirankingin kakkossijaa

Jussi Hakulinen: Yö suunnittelee comebackia Olli Lindholmin kunniaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.