Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana – laulajaa muistetaan Porissa ja Ässien ottelussa

Yö-yhtyeen perustajajäsen ja laulaja Olli Lindholm on kuollut. Hän kuoli sairauskohtaukseen viime yönä, kertoo yhtye Facebookissa.

Lindholm oli kuollessaan 54-vuotias.

–  Meillä on teille surullisia uutisia, yhtyeen Facebook-päivityksessä kirjoitetaan.

–  Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.–12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen.

Yhtyeen mukaan Lindholm oli sen jäsenille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella.

–  Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön.

Yhtyeen oli määrä esiintyä Valkeakoskella perjantaina ja Lappeenrannassa lauantaina osana Yö akustisemmin -kiertuetta.

Viime vuosina Lindholm toimi muun muassa The Voice of Finland -tv-laulukilpailun tuomarina. Lindholmilla on kaksi aikuista lasta.

Lindholmia muistetaan Porissa ja Iskelmä-gaalassa

Porin kaupunki järjestää tänään suruliputuksen porilaissyntyiselle Lindholmille.

Jääkiekkoseura Porin Ässät pitää Olli Lindholmin muistoksi hiljaisen hetken ennen huomista otteluaan.

Lindholm oli Ässien jääkiekkojoukkueen näkyvä kannattaja. Porilaisseura sanoo tiedotteessaan, että muusikko tunnettiin "suurena Patasydämenä". Hän oli myös yksi Ässien maalilaulun esittäjistä.

Lindholmia muistetaan myös tulevana perjantaina Iskelmä-gaalassa Tampere-talossa. Hänen oli määrä esiintyä tapahtumassa. Yö on Iskelmä-gaalassa ehdolla Vuoden yhtye -palkinnon saajaksi.

Osa kotimaan suurta laulukirjaa

Lindholm teki pitkän päivätyön Yön pomona, ja taival johti vaikeuksien kautta menestykseen. Bändin tunnetummista kappaleista on tullut osa kotimaan suurta laulukirjaa: hittejä ovat muun muassa Joutsenlaulu, Likaiset legendat ja Rakkaus on lumivalkoinen.

Yhtyeen läpimurtoalbumi oli Varietee vuonna 1983. Alkujaan rockista ponnistanut Yö liitettiin sittemmin myös osaksi iskelmämusiikin laajempaa kontekstia. Lindholm voitti jopa Iskelmä Finlandia -palkinnon vuonna 2008.

Aikoinaan sanaa iskelmä käytettiin lyömäaseena Yötä vastaan.

–  Nykyään Cheek on ehdolla palkittavaksi iskelmäkategoriassa. Joten niiden, jotka aikoinaan lällättivät Iskelmä-Ollista, kannattaisi miettiä, mitä iskelmä oikeastaan on? Lindholm sanoi 50-vuotishaastattelussaan STT:lle vuonna 2014.

Rankka punkmies uran alussa

Kotimaisen rockin tuottajaveteraani Mika Sundqvist muistaa Olli Lindholmin jo ennen Yö-aikoja, kun tämä toimi porilaisessa Appendix-punkbändissä 1980-luvun alussa.

–  Hän oli silloin rankka punkmies, Sundqvist kertoo.

Hieman myöhemmin, vuonna 1983 Lindholm nauhoitti Yö-yhtyeensä kanssa Sundqvistin äänitysstudiolla Varietee-ensialbuminsa. Sundqvist muistaa, kuinka studiolle asteli "nuoria pirtsakoita poikia Porista".

–  He olivat hirveän energisiä.

Ensialbumi myi timanttia hittikappaleiden Likaisten legendojen ja Särkyneen enkelin myötä. Se oli lähtölaukaus Porirock-buumille.

Äänittäjä-tuottaja Sundqvist pitää jännittävänä, kuinka Olli Lindholmin musiikillinen ura eteni punk-ajoista rockbändi Yöhön, joka puolestaan lähentyi iskelmämusiikkia.

–  Yöhän on rockmusiikkia iskelmämelodioin, hän määrittelee.

Sundqvist sanoo Lindholmilla olleen paitsi temperamenttia myös tarmoa, aina kun sitä tarvittiin.

–  Silloin kun Yö-yhtye oli alamaissa, Olli otti bändin uuden levyn kainaloonsa, hyppäsi autoon ja kiersi paikallisradiot ympäri Suomen, "päivää, mää olen Lindholmin Olli Yö-yhtyeestä, ja tässä on meidän uusi levy". Ja sillä tavalla hän rakensi bändille uutta nousua. Pakko nostaa hattua, tarmokas mies.

Uusimmat

Kulttuuri

"Hän rakastaa yllätyksiä silläkin uhalla, että teemme virheitä", sanoo Stingin rinnalla 30 vuotta soittanut Dominic Miller

Levyarvio: Ville Valon & Agentsin Badding-tribuutti on sekava ja hapuileva – "Yleisön ei tarvitse tuoda kirveitä, koska yhtye pilkkoo tanssilavan altaan ihan itse"

IS: Yö-yhtyeen alkuperäinen kitaristi vastustaa suunniteltua muistokonserttia: "Olli sanoi aikoinaan ei"

Shape of My Heart on populaarimusiikin tunnetuimpia sävellyksiä – toimittaja soitti teoksen alun videolle, ja kappaleen säveltäjä antoi rohkaisevan kommentin

Teatteriarvio: Pasi Lampelan uutuus Sammakkokuningas on pieni musta helmi, jossa on antiikin tragedian aineksia

Kolme erilaista taiteilijaa, Arto Väisänen, Jouni Airaksinen ja Antti Rönkä, kokosi yhtenäisen näyttelyn

Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän voitti Kristallikarhun Berliinin elokuvajuhlilla

Timo Kiiskiselle Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto

Kuopiolaistettu Vuonna 85 -musikaali tuo lavalle nyrkkeilymestarin, elokuvanäyttelijän ja huumorimuusikon – Ismo Apell tavoittelee Itä-Suomen teatterirankingin kakkossijaa

Jussi Hakulinen: Yö suunnittelee comebackia Olli Lindholmin kunniaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.