Yhdeksän näkökulmaa väriin Pieksämäellä

Yhdeksän taiteilijaa, yhdeksän väriä ja yhdeksän näkökulmaa väriin, kiteytyy Pieksämäen Poleenissa esillä olevan kuvataidenäyttelyn idea.

Näyttelyn kuraattori Kaarina Kaikkonen valitsi näyttelyn taitelijat ja määräsi kullekin ajateltavaksi värin.

– Tavoitteena oli hyvä kokonaisuus ja lähtökohtana aikaisemmat työt, joiden perusteella pohdin, mikä väri saattaisi kutakin taiteilijaa kiinnostaa, Kaarina Kaikkonen kertoo.

Hän on tyytyväinen syntyneeseen kokonaisuuteen, joka pitää sisällään ainakin rentoa, roisia, herkkää, selkeää ja koskettavaa tunnelmaa.

– On monenlaista näkökulmaa: yhdelle se on maisema, toiselle ihminen. Ajattelen, että taiteilijan teos, abstraktinenkin, on aina omakuva ja kertoo siitä tunnelmasta ja maailmasta, jossa hän sillä hetkellä elää.

Mukana näyttelyssä oleva iisalmelainen kuvataiteilija Seppo Kääriäinen kertoo elämässä koettujen läheisten ihmisten menetysten näyttäytyvän hänelle keltaisen ja sen kontrastivärien kautta.

– Alkoi tulla kuolemia ja ne vaikuttivat minuun syvästi. Keltainen lähti elämään ja sen lisänä ovat harmaa ja musta.

Reijo Kärkkäinen taas kertoo hänelle annetun värin, vihreän, tunkevan jatkuvasti läpi. Vihreä kuvastaa luontoa ja maaseutua.

– Monet taiteilijat asuvat luonnon keskellä kauniissa ympäristössä, Kaikkonen tulkitsee.

Kauniissa ympäristössä asuu myös suonenjokelainen kuvataitelija Mari Arvinen, jonka kaikki violetista väristä alkunsa saaneet näyttelytyöt ovat upouusia.

– Olen teknisesti leikkisä. Kaadan maalia, pursotan pussista läiskiä ja pyyhin sitten rätillä, kastan lankoja maaliin ja ruoskin työn pintaa. Kuvataide on minulle vapauden leikkikenttä, jossa olen elementissäni. Maailma on minun käsissäni, Mari Arvinen kuvaa työskentelyään.

Kaikilla näyttelyssä mukaa olevilla taitelijoilla on jokin yhteys hänelle annettuun väriin. Esillä on runsaasti uusia töitä, joskin mukana on vanhojakin.

– Syntynyt kokonaisuus? Ainakin se on sitä, että minä pidän kaikista mukaan valitsemistani taiteilijoista. Rento asenne ja kuraattori yhdistää, Kaarina Kaikkonen nauraa.

Kuopion kuvataiteilijat ry:n, Ars Liberan puheenjohtaja Sami Korkiakoski luonnehtii ekspressiivisen, ilmeikkään, otteen olevan yhdistävänä tekijänä. Itsekin näyttelyssä mukana oleva Korkiakoski sai värikseen mustan, joka on töissään yhdistänyt väriinsä valkoisen.

Kaarina Kaikkonen arvioi myös kuopiolaista kuvataidetta, joka 1980-luvulla juuri ekspressiivisyydessään uudisti koko maan kuvataidekenttää.

– Kuopiossa on näyttelyssä mukana olevien lisäksi monia hyviä taitelijoita. Ehkä edelleenkin ekspressiivisyys yhdistää kuopiolaisia, hän sanoo.

Poleenin näyttelyssä oli mukana pelkästään maalaustaiteen edustajia.

– Onkin aika nostaa maalausta, sillä se on taiteen perusta piirustuksen rinnalla. Maalaus pitää aina pintansa.

Pieksämäeltä näyttely jatkaa matkaansa Keravalle.

Sateenkaaren alla -näyttely

Näyttelyssä ovat mukana Pentti Meklin, punainen, Riikka Viinikanoja, oranssi, Seppo Kääriäinen, keltainen, Reijo Kärkkäinen, vihreä, Jukka Huhtala, sininen, Mari Arvinen, violetti, Jaakko Rönkkö, harmaa, Sami Korkiakoski, musta ja Arto Väisänen, valkoinen.

Näyttely on esillä Kulttuurikeskus Poleenissa 14. helmikuuta saakka.