Uutisarkisto Kulttuuri 2011 Marraskuu

Kirjat

PEKKA MANNINEN - Äänislinna

Kulttuuri

Kustantaja Harri Virtanen lähti WSOY:stä

Kulttuuri

Karita Mattila tuomaroi Lappeenrannan laulukisoja

Kulttuuri

Yö-yhtye ylitti platinalevyrajan

Kulttuuri

Varakkaimpien kirjailijoiden ansiotulot pienenivät

Kulttuuri

Turkulaiskaksikko Oulun kaupunginteatterin johtoon

Kirjat

JARI EHRNROOTH - Mahdollisuuksien piiri

Kulttuuri

Hugh Grantista tuli ensi kertaa isä

Kulttuuri

Kustaa III ja Trotski jahtaavat Tieto-Finlandiaa

Kulttuuri

Kuvastaja-palkinto Jääskeläiselle toistamiseen

Kulttuuri

Itänaapurin teatteri esittäytyy Helsingissä

Kulttuuri

Oikaisu juttuun Lappeenrannan tulevista laulukisoista

Elokuvat

Apinatytöt

Kulttuuri

Pentti Ruohoselle ja Esko-Pekka Tiitiselle mitalit

Kulttuuri

Dance Award -palkinnot Bjurströmille ja Saarelaiselle

Kulttuuri

Maailman designpääkaupunki julkisti 250 tapahtumaa

Kulttuuri

Louhimies ohjaa elokuvan Marko Kilven kirjasta

Kulttuuri

Raidista ensimmäinen teatterisovitus Salossa

Konsertit

Jälleen soittaa Dallapé - ja yhtä upealla tyylillä kuin ennenkin

Kulttuuri

Finlandia Junior -ehdokkaissa esillä rakkaus ja sota

Kulttuuri

Jari Tervo ja Layla jatkavat listakärjessä

Konsertit

Klarinetti taipuu moneen

Kirjat

MIKKO PORVALI - Operaatio Hokki. Päämajan vaiettu kaukopartio

Kirjat

MIKA KULJU - Kenraalin viisi sotaa. Hjalmar Siilasvuon elämäkerta.

Kirjat

A.J. KAZINSKI - Viimeinen hyvä ihminen

Kulttuuri

Suomalainen aarniometsä on Vuoden luontokirja

Kulttuuri

Musikaali Vexi Salmesta Valkeakoskella ensi kesänä

Kulttuuri

Täydellinen paisti voitti HS:n kirjallisuuspalkinnon

Kulttuuri

Merinon sarkastiset muoviveistokset esille Helsingissä

Kulttuuri

Jukkis Uotila sai säveltaiteen valtionpalkinnon

Kulttuuri

Baltic Circle -festivaali loppuviikolla Helsingissä

Kulttuuri

Totta-romaanin kolmiodraamaa puidaan nyt näyttämöllä

Kulttuuri

Huippupianisti Matsujev perui Musiikkitalon konsertit

Kulttuuri

Suomen jäkäläopas voitti Tieto-Finlandian

Kulttuuri

Tarja Turunen julkaisee joululevyn ja tekee kiertueen

Kulttuuri

Ars Fennica -voittajan Kasitonnin näyttely Helsingissä

Kulttuuri

Piirtämisen rajoja tarkastellaan Turun taidemuseossa

Kulttuuri

Helsingin kaupunginteatterin keväässä 6 kantaesitystä

Kulttuuri

Naivistit levittäytyivät Iittalan puukoululle

Kulttuuri

Työväen näyttämöpäiville valittiin 14 esitystä

Kulttuuri

Demi Mooren ja Ashton Kutcherin avioliitto päättyy

Kulttuuri

Valtio palkitsi Risto Räppääjän luojia

Kulttuuri

Savonia-kirjallisuuspalkintoa tavoittelee seitsemän

Kulttuuri

Michael Buble konsertoi Helsingissä huhtikuussa

Kulttuuri

Ensimmäinen Musiikkitalossa äänitetty levy ilmestyy

Kulttuuri

Plättä-palkinto koirakirjasta Merja ja Marvi Jalolle

Kulttuuri

Rovaniemen taidemuseolle noin 200 Särestöniemen teosta

Kulttuuri

Sinikka Sokka ja Maria Lund tähdittävät Liz-musikaalia

Kulttuuri

Maria Martzoukou sai ulkomaisen kääntäjäpalkinnon

Kulttuuri

Sinikka Sokka ja Maria Lund tähdittävät Liz-musikaalia

Kulttuuri

Beethovenin variaatiot näyttämölle Jyväskylässä

Kulttuuri

Aurinkobaletin perustaja sai valtionpalkinnon

Kulttuuri

Oksasen Puhdistus-romaanista kotimaassa jo 30. painos

Kulttuuri

Huotarisen nuortenromaani sai Finlandia Juniorin

Kulttuuri

Harri Kuorelahti Zodiakin taiteelliseksi johtajaksi

Kulttuuri

Savonlinnan oopperajuhlilla ennätysbudjetti

Kulttuuri

Kuopion tanssiviikolle vieraita Intiasta ja Brasiliasta

Kulttuuri

Kaksinkertainen viisuvoittaja Johnny Logan Lahteen

Kulttuuri

Kaksinkertainen viisuvoittaja Johnny Logan Lahteen

Kulttuuri

Broadway-musikaali Annie Tampere-taloon

Kulttuuri

Broadway-musikaali Annie Tampere-taloon

Kulttuuri

Helsingin musiikkitalon johtokaksikko irtisanoutui

Kulttuuri

Helsingin musiikkitalon johtokaksikko irtisanoutui

Kulttuuri

Juicen kuolemasta on viisi vuotta

Kulttuuri

Kari Heiskanen debytoi Kansallisteatterissa

Kulttuuri

Kari Heiskanen debytoi Kansallisteatterissa

Kulttuuri

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto kolmelle

Kulttuuri

Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto kolmelle

Tanssi

Lähellä, silti poissa

Elokuvat

Hiljaa toivotut

Elokuvat

In Time

Kirjat

LAURA GUSTAFSSON - Huorasatu

Elokuvat

Tower Heist

Elokuvat

Polisse

Elokuvat

Risto

Kulttuuri

Jack Kerouacin kadonnut romaani julkaistiin viimein

Kulttuuri

Musiikkitalon johtaja ei kommentoi irtisanoutumistaan

Kulttuuri

Lilli Paasikivi Kansallisoopperan johtoon

Kulttuuri

Turun kulttuurivuodessa liki kaksi miljoonaa kävijää

Elokuvat

Hiljaa toivotut

Elokuvat

In Time

Elokuvat

Tower Heist

Elokuvat

Polisse

Elokuvat

Risto

Kulttuuri

Edita-tietokirjapalkinto Jaakko Nummiselle

Kulttuuri

Markku Löytönen Tietokirjailijoiden puheenjohtajaksi

Kulttuuri

Markku Löytönen Tietokirjailijoiden puheenjohtajaksi

Kirjat

TUOMAS MILONOFF & RIKU RANTALA - Mad World Seikkailijan Atlas

Kulttuuri

Tanssikasvattajapalkinto Marketta Viitalalle

Kulttuuri

Virpi Hämeen-Anttila Sanaston puheenjohtajaksi

Kulttuuri

ARS 11 keräsi 150 000 kävijää

Kulttuuri

Savonlinnan oopperajuhlien johtaja vaihtuu

Kulttuuri

Savonlinnan oopperajuhlien johtaja vaihtuu

Kirjat

ANJA SNELLMAN - Öisin olemme samanlaisia

Kirjat

RAIJA ORANEN - Nimeltään Kekkonen

Kulttuuri

Fanit jonottivat Nightwishin nimmareita Helsingissä

Kulttuuri

Segerstam Malmön oopperaorkesterin luotsiksi

Kulttuuri

Ari-Pekka Lahti sai näyttämötaiteen valtionpalkinnon

Kulttuuri

Kuvasarja bingon pelaajista voitti Fotofinlandian

Kulttuuri

Mikkelin balettijuhlat jatkuvat sittenkin

Arkisto