Uutisarkisto Kulttuuri 2015 Helmikuu

Kulttuuri

Big Game -elokuvalle Hulda-vientipalkinto

Kulttuuri

He ovat paenneet oli Jussi-gaalan palkituin

Kulttuuri

13-vuotias Emilia Ollikainen perusti nuorille valokuvauskerhon

Kulttuuri

Yhdistyksessä on ripaus vanhan ajan yhteisöllisyyttä

Kulttuuri

Pride-elokuvan ikäraja nousi pilvenpolttokohtauksen vuoksi

Kulttuuri

Munch-näyttely houkutteli liki 70 000 kävijää

Kulttuuri

Lasten- ja nuorten Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu alkaa

Kulttuuri

Kuopiossa aloitti uusi kulttuuria tukeva säätiö

Kulttuuri

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään vahvoja kotimaisia nimiä

Levyt

ELE: Ele

Levyt

Stina Girs: Labyrintti

Levyt

Aurora: Kadotaan kaupunkiin

Levyt

CMX: Mesmeria

Teatteri

Varkauden teatteri: Raja

Kulttuuri

Jean Sibelius vaeltaa unimaailmassa Hämeenlinnassa

Kulttuuri

Bob Geldof ja Sleepy Sleepers Kivenlahti Rockiin

Kulttuuri

Harper Leeltä toinen kirja 55 vuoden tauon jälkeen

Kirjat

Tiina Raevaara:Yö ei saa tulla

Kulttuuri

Yhä useammalle lastenkulttuurikeskukselle tukea

Kulttuuri

Kuningatar Kristiina valtaa Turun linnan

Kulttuuri

Kuopion sataman makasiinissa alkaa ympärivuotinen toiminta

Kirjat

Henning Mankell:Juoksuhiekka

Kulttuuri

Berliinin elokuvajuhlat alkavat

Kulttuuri

Kymmenvuotias pianisti hämmästyttää taidoillaan

Kulttuuri

Musiikkialan vaikuttajalta Lasse Norrekselta tulee elämäkerta

Kulttuuri

Joni Skiftesvikin romaanille Runeberg-palkinto

Kulttuuri

Naantalin Musiikkijuhlat kunnioittaa Sibeliusta ja Sallista

Kulttuuri

Suomalaisten näytelmäteksteistä esityksiä 22 maassa

Kulttuuri

Veeti Kallio ja Petra Karjalainen tähdittävät TTT:n musikaalia

Kulttuuri

Kansallisteatterille aiempaa enemmän lipputuloja

Kulttuuri

Kommando aloittaa taidekeskustelujen sarjan

Elokuvat

Late Lammas

Elokuvat

Lovemilla

Elokuvat

Whiplash

Kulttuuri

Jari Sillanpää konsertoi syntymäpäivänään Olympiastadionilla

Elokuvat

Nouseva Jupiter

Elokuvat

Kaiken teoria

Näyttelyt

Lopulta taiteilijakin on katsoja

Kulttuuri

Lasi kerrallaan parempi maailma

Kulttuuri

Mikko Savolainen taltioi romaniyhteisön tuhon Istanbulissa

Kulttuuri

Musica nova -festivaalilla teemana vuoropuhelut

Kulttuuri

Led Zeppelin -vokalisti Robert Plant esiintyy Pori Jazzeilla

Kulttuuri

Viidakkorumpu ja elokuvasovitukset nostavat kirjoja esiin

Tanssi

Panopticonissa ei säästellä ketään

Elokuvat

Tähtiä sydämen avaralla aavikolla

Viihde

Euroviisuedustajan etsintä vauhtiin illalla

Kulttuuri

Arki ja realismi esillä nuortenkirjoissa

Kulttuuri

Gauguinin tahitilaistyö vaihtoi omistajaa jättisummalla

Kulttuuri

Kirjailija Andre Brink on kuollut

Konsertit

Kiinalaiskapellimestarin voimallinen ote

Kirjat

Michael Zantovsky: Václav Havelin elämä

Kirjat

Pentti Stranius: Vähän karvas jälkimaku

Kirjat

Anna Hallava: Sammakkoprinsessa

Kirjat

Arto Mansala: Kohti kaaoksen pitkää yötä. Kolme kautta Moskovassa.

Kirjat

Lauri Ahtinen: Homepäiväkirja

Kulttuuri

Boyhood voitti parhaan elokuvan Bafta-palkinnon

Viihde

Sam Smithin Stay With Me palkittiin Grammy-gaalassa vuoden kappaleena

Kulttuuri

Sarjakuvaseura avaa oman Charlie-näyttelyn Helsingissä

Kulttuuri

Savonlinna loihtii Taikahuilusta lastenoopperan

Kulttuuri

Ikonisen soijakastikepullon suunnittelija kuoli

Viihde

Faith No More ja Sam Smith Provinssiin

Kulttuuri

Ohjaaja Jarmo Lampela Yle Draaman päälliköksi

Kulttuuri

Poleenin salin tekniikkaa korjataan hiljaisena aikana

Levyt

Björk:Vulnicura

Levyt

Bob Dylan:Shadows In The Night

Levyt

Them Bird Things:The Bride Who Came to Yellow Sky

Levyt

Mokoma:Elävien kirjoihin

Kirjat

Petri Tamminen: Meriromaani. Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä.

Kulttuuri

Kuopioon aukeaa uusi valokuvaan keskittyvä galleria

Viihde

Luokkakokouksessa yhdistyy kolmen koomikon osaaminen

Kulttuuri

Australia mukaan euroviisuihin

Kulttuuri

Katja Kettu valitsee Sarjakuva-Finlandian voittajan

Kulttuuri

Uusi kirjallisuusfestari tuo Höegin Helsinkiin

Kulttuuri

Harmonikkatulkinnat Scarlattin sonaateista toivat levypalkinnon

Kulttuuri

Parhaan dekkarin palkinto Suojattomille

Kulttuuri

Sibeliuksen jälkeläinen avaa mestarin juhlavuoden Lahdessa

Kulttuuri

Nuori suomalaisviulisti sai Stradivariuksen käyttöönsä

SStv

Kuuntele Aikuisten Alkeisorkesterin lämmittely

Kulttuuri

Aikuisena soittamaan opettelevat ovat tosissaan mutta hymy herkässä

Kirjat

Totuus tietoverkon kauppatavarana

Kulttuuri

Kanttila saattaa vaihtaa omistajaa piankin

Kulttuuri

Olavi Uusivirta kilpailee Teosto-palkinnosta

Kulttuuri

Hukkas-Viljo sai kädentaito-oppia

Elokuvat

Ida

Elokuvat

Museossa tanssitaan öisin

Elokuvat

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Näyttelyt

Näyttely esittelee Gallen-Kallelan yksityiselämää

Kulttuuri

Veijo Baltzar perusti Kanttilalle adressin

Kulttuuri

Kuopion kaupunginteatteri sai uuden näyttelijän

Kulttuuri

Värikästä ja harrasta kansantaidetta Valamossa

Konsertit

Uhkaavan sodan sävyt soivat Brittenin konsertossa

Kulttuuri

”Lapset osaavat jo kiertue-elämän lainalaisuudet”

Kirjat

Roberto Bolaño: 2666

Kulttuuri

Iranilaiselle filmille Kultainen Karhu Berliinissä

Teatteri

Kansallisooppera:Kullervo

Kulttuuri

The Grand Budapest Hotel vei parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnon

Kirjat

Jussi Seppänen: Kymmenottelu

Kirjat

Olli Heikkonen: Teoria kaikkein pienimmistä

Kirjat

Aki Salmela: Jokeri

Kirjat

Marianna Kurtto: Rottakuningas

Arkisto