Uutisarkisto Kulttuuri 2015 Huhtikuu

Peliarviot

Never Alone

Elokuvat

Fast & Furious 7

Kotimaa

Venäläinen moottoripyöräjengi hermostui Pekka Lehtosaaren talvisota-elokuvasta

Kulttuuri

Laulaja Joni Mitchell on hereillä ja hyvällä tuulella

Kulttuuri

Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailijaksi Kari Hotakainen

Kulttuuri

Kaksi suomalaiskirjaa kisaa pohjoismaisesta lastenkirjallisuuspalkinnosta

Kulttuuri

John Lennonin ensimmäinen aviopuoliso kuoli

Kirjat

Velttojen somettajien media

Kulttuuri

Ensin Kuopio, sitten Ateneum

Kulttuuri

Maailman vanhin elokuvaohjaaja kuollut

Levyt

Kamarikuoro Krysostomos:Suuri Paasto

Elokuvat

Hyvästi Afrikka

Elokuvat

Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho

Elokuvat

Into the Woods

Kulttuuri

Naiset eivät jää enää statisteiksi tieteissarjoissa

Kulttuuri

Yksinkertainen korvamato valittiin parhaaksi biisiksi

Kirjat

Veera Vaahtera:Sattumalta sinun

Teatteri

Ozista ei puutu ihmeteltävää

Kulttuuri

Monet'n teoksista odotetaan jättisummia kevään huutokaupoissa

Kulttuuri

RSO esittää Colin Matthewsin orkestraation Sibeliuksen lauluihin

Kulttuuri

Lasten ja nuorten elokuvakisaan yli 280 elokuvaa

Kulttuuri

Pori Jazzin toimitusjohtaja vaihtuu syksyllä

Kulttuuri

Musiikkilehti Rumban päätoimittaja vaihtumassa

Kulttuuri

Hobittitähti Elijah Wood saapuu dj-keikalle Helsinkiin

Kulttuuri

Ysärimusiikkielokuva nytkähti eteenpäin

Kulttuuri

American Pien alkuperäissanoitus myytiin miljoonahintaan

Kulttuuri

Kysely: Joka kolmas ei osaa nimetä suomen kirjakielen isää

Kirjat

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Kirjat

John Williams: Stoner

Kirjat

Nick Cave: Balladi pahasta olosta

Kulttuuri

Emmi Itärannan teos kisaa tieteiskirjapalkinnosta Britanniassa

Kulttuuri

Tuhoutuneeksi luullun Tulio-elokuvan katkelma löytyi Ranskasta

Kirjat

Alice Munro: Nuoruudenystävä

Elokuvat

Henkesi edestä

Kirjat

Rein Raud: Rekonstruktio

Kulttuuri

Nightwishin uusi levy nousi kärkikymmenikköön useassa maassa

Kulttuuri

Suomen ensimmäinen Estill-opettaja löytyy Kuopiosta

Kulttuuri

Teosto-palkinto Mikko Hassiselle levystä Elektro GT

Kulttuuri

Nobelisti Brodsky sai museon yhden asukkaan venäläiskylään

Kirjat

Miki Liukkonen: Raivon historia

Kirjat

Aapo Rapi & Peppe Koivunen: Tahvana

Kirjat

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Kirjat

Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

Kirjat

Leena Krohn: Erehdys

Kirjat

Milan Kundera: Merkityksettömyyden juhla

Kirjat

Tuula Kallioniemi: Pako

Kirjat

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa

Kulttuuri

Elina Kemppainen on todellinen musiikin monitoiminainen

Kulttuuri

Riisan ikonikokoelma on Kansallisgalleriaakin kattavampi

Kulttuuri

Juhani Lindholm ja Jyrki Kallio palkittiin suomennoksista

SStv

Tältä näyttää pian aukeavassa ortodoksisessa kirkkomuseossa

Kulttuuri

Miljoonista vakuutettu kokoelma selvisi vaurioitta

Kulttuuri

Vinyylilevyt saavat oman top-listansa Britanniassa

Kulttuuri

Kirjallisuusnobelisti Günter Grass on kuollut

Kulttuuri

Naantalin Musiikkijuhlat tarjoaa tärppejä myös lapsille

Kulttuuri

Jean-Michel Jarrenkin käyttämä syntetisaattori uusiotuotantoon Salossa

Kulttuuri

Häiden suunnittelua ja suomen kielen opintoja

Kulttuuri

Loppupeleissä haaveena on muutto Suomeen

Kulttuuri

Kunnostettu Viipurin kirjasto sai lisää kansainvälistä suitsutusta

Kulttuuri

Santtu-Matias Rouvali luo "uutta traditiota" Sibeliuksen soitosta

Kulttuuri

Amerikkalainen soul-laulaja Percy Sledge kuoli

Kulttuuri

Itä-Suomi sai pitkän odotuksen jälkeen sarjakuvafestivaalin

Kulttuuri

RSO:n tulevalla kaudella esiintyy useita pianistitähtiä

Kulttuuri

Tampereella nähdään suurooppera sisällissodasta

Kulttuuri

Teinitähti kiinnitettiin Siilifolkin pääesiintyjäksi

Kulttuuri

Hollywoodin elokuvakone jatkaa yskimistään

Kulttuuri

Jarkko Laine -kirjallisuuspalkinnosta kisaa neljä teosta

Kulttuuri

Järvenpään taidemuseo kerää Sibelius-muistoja

Kulttuuri

Säveltäjä Philip Glass sai arvostetun Glenn Gould -palkinnon

Kulttuuri

Chee-Yunilla on yli 300-vuotias viulu

Kulttuuri

Aikuisten maailmaan 13-vuotiaana

Kulttuuri

Netflixin käyttäjämäärä kipusi yli 60 miljoonan

Kulttuuri

Kiasma esittelee laajasti Ismo Kajanderin avantgardea

Kulttuuri

Nimettömät esiintyy Seinäjoen kesässä

Kulttuuri

Sara Forsberg suuntaa soittolistoille Forsburgereiden tukemana

Kirjat

Jörn Donner: Pikku Mammutti

Kulttuuri

Näin käy gospel kirkkokuorolta

Kulttuuri

Mieskuoro Euga voitti Madetoja-kilpailun

Kirjat

Helena Pilke & Olli Kleemola: Elämää juoksuhaudoissa

Kirjat

Archie Goodwin ym.: Sodan lieskat

Kirjat

Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Kirjat

Ian McEwan: Lapsen oikeus

Kulttuuri

Tampereen Vapriikki kertoo evakoiden ja pakolaisten taipaleesta

Kulttuuri

Guggenheimin sijaan ehdotetaan kuoppaa ja hyvinvointivaltiomuseota

Kulttuuri

Helsingin taidemuseosta tulee HAM

Levyt

Elastinen: Iso kuva

Kulttuuri

Syksyllä tulossa uusi romaani

Kulttuuri

"Olen pyöritellyt kalmantuoksuisia aiheita pari vuotta päässäni"

Kulttuuri

Cirque du Soleil ei tee sukupolvenvaihdosta - enemmistö sijoittajille

Kulttuuri

April Jazzit svengaavat Espoossa

Kulttuuri

Kuvittaja Kristiina Louhi sai Kieku-elämäntyöpalkinnon

Kulttuuri

Kirjailija Seita Vuorela on kuollut

Kulttuuri

Suurin muutos on sähköinen

Kulttuuri

"Lähtisin miettimään, pitääkö tehdä henkilöstösaneerausta"

Kulttuuri

Kansallisgalleria vie netissä Paul Sinebrychoffin työhuoneeseen

Kulttuuri

Paavali Jumppanen Sibelius-Akatemiaan vierailuprofessoriksi

Kulttuuri

Oscar-palkittu kiinalaissäveltäjä saapuu Helsingin juhlaviikoille

Kulttuuri

Tulevaisuuden tähdet kohtaavat kokemuksen

Kulttuuri

Riuttalassa soi kesäkuussa spinetti

Kulttuuri

Tänään vietetään kirjan ja ruusun päivää

Arkisto