Uutisarkisto Kulttuuri 2018 Helmikuu

Kulttuuri

Empatian ehdoilla – Sean Bakerin kiitetty elokuva kertoo erilaisesta Amerikasta

Kulttuuri

"Olisihan se hienoa soittaa Sibeliuksen harmonikkakonserttoa , mutta se ei ole realismia", sanoo harmonikkataiteilija Niko Kumpuvaara

Kulttuuri

Ikitie ja Tuntematon sotilas rohmusivat Jussi-ehdokkuuksia

Kulttuuri

Taidemaalari Kari Vehosalo saa Ars Fennica -palkinnon

Kulttuuri

Hymyilevä mies -elokuvan ohjaaja protestoi Törhöstä vastaan opiskeluaikanaan

Kulttuuri

Törhöseen kohdistuvat syytökset eivät tulleet kuopiolaisnäyttelijöille yllätyksenä

Kirjat

Erkka Mykkänen: Something not good

Elokuvat

The Disaster Artist

Elokuvat

The Florida Project

Elokuvat

The Post

Elokuvat

Call Me By Your Name

Kulttuuri

Nylon Beat tekee yllätyspaluun

Kulttuuri

Joroisten Musiikkipäivät levittäytyy kuuden kunnan alueelle

Kulttuuri

Kuopion Musiikkikeskuksen kävijämäärä kasvoi viime vuonna

Kulttuuri

Kaija Koo ja Mikko Kuustonen palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden artisteina

Kulttuuri

Teoston ja Youtuben diili varmistaa musiikkivideoiden pysymisen suomalaisten ulottuvilla

Näyttelyt

Johanna Väisänen: Kesäteatteri

Konsertit

Kuopion kaupunginorkesteri: Sinfoniasarja III

Teatteri

Teatterituotannot: Valelääkäri

Kulttuuri

Emmat jaossa Espoossa – Haloo Helsinki!, JVG ja Antti Tuisku vahvoilla ehdokkuuksissa

Kulttuuri

Talvikamari-festivaalissa nähdään aiempaa isompia tuotantoja

Konsertit

Kansallisooppera: Madama Butterfly

Kulttuuri

Muusikkopariskunnan ei ollut tarkoitus sekaantua Pielaveden musiikkielämään – mutta sitten soi puhelin

Kirjat

Don DeLillo: Nolla kelviniä

Levyt

Franz Ferdinand: Always Ascending

Levyt

Calexico: The Thread That Keeps Us

Levyt

Ninni & Mika: All Them Pretty Things

Kulttuuri

Runeberg-palkinto Marjo Niemelle

Teatteri

Varkauden Teatteri: Loma

Kulttuuri

Gallen-Kallelan Aino-taru pysyy Ateneumin seinällä ahdistelukysymyksistä huolimatta

Näyttelyt

Taidemuseo Eemil: Antti Immonen ja Timo Kokko

Kirjat

Arkkipiispa Leo: Mustelmat II

Kulttuuri

Frasier-tähti John Mahoney on kuollut

Kulttuuri

Aatos Erkon yli 10 vuotta sitten kirjoitettu elämäkerta julkaistaan keväällä

Kulttuuri

Italialainen maaginen realismi esittäytyy Ateneumissa

Kulttuuri

Kuopioon tuleva Europe: "Liveshowssa on tilaa nostalgialle, studiossa ei"

Kulttuuri

Santa Cruz perui kaikki helmikuun keikat - syynä basistin liika juhliminen

Kulttuuri

"Pitää olla rohkeutta mennä syvään päähän, tehdä tarvittaessa epäsovinnaisiakin ratkaisuja "

Kulttuuri

Elokuva-ala laati ohjeistuksen seksuaalisen häirinnän ehkäisystä

Elokuvat

Game of Thronesin tekijät kehittelevät Star Wars -elokuvia

Kulttuuri

Soundeissa on oltava treenikämpän hajua

Kirjat

Pekka Isotalus, Jari Jussila & Janne Matikainen (toim.): Twitter viestintänä - Ilmiöt ja verkostot

Kulttuuri

Baletti kiehtoi, vaikka kynnet lähtivät, sattui ja turhautti – nyt rakkaasta lajista syntyi runoteos

Kulttuuri

Abstraktin taiteen taitaja Jukka Mäkelä kuollut

Kirjat

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Elokuvat

Fantastinen nainen

Elokuvat

Happy End

Elokuvat

The Shape of Water

Kulttuuri

Saara Aallon ensimmäinen kappale-ehdokas euroviisuihin julki

Kulttuuri

Äkillinen sairaustapaus teatterilla: esitys joudutaan perumaan

Kulttuuri

Joroisten musiikkipäivät ja Finntriathlon Joroinen alkavat tehdä yhteistyötä

Levyt

Wentus Blues Band: Throwback

Kirjat

Harry Salmenniemi: Yö ja lasi

Kulttuuri

Vaikuttavien melodioiden mestari

Kulttuuri

Otto Kotilaisen kauniit laulut jäivät elämään

Kirjat

Ljudmila Ulitskaja: Meidän tsaarimme väkeä

Kulttuuri

Ronjan ja Birkin keveys löytyi liikkeestä: "Koetan mahdollisimman paljon häivyttää sitä faktaa, että painan todellisuudessa 86 kiloa"

Kirjat

Markku Ropponen: Koirapuistoromaani

Levyt

Nokiperkeleen Aurinko: Tuli perseen alla

Levyt

Laura Moisio: Laura Moisio

Levyt

Jori Huhtala 3: Jori Huhtala 3

Levyt

CMX: Alkuteos

Kulttuuri

Louhimiehen Tuntematon sotilas lähestyy miljoonan katsojan rajaa

Kulttuuri

Etelä-Savoon kuusi kulttuurin työpajaa

Kirjat

Han Kang: Ihmisen teot

Kulttuuri

Täällä Pohjantähden alla oli vuosien urakka, joka oli romahduttaa Väinö Linnan terveyden

Kulttuuri

Haluatko Juice-elokuvaan? - tuotantoyhtiöllä haku päällä Savossa

Kirjat

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon

Kirjat

Robert Seethaler: Tupakkakauppias

Kulttuuri

Alanis Morissette Suomeen – edellinen vierailu vuonna 1999

Kulttuuri

Lapinlahden Lastu sai 40 000 euron apurahan nuorten kulttuuriin koukuttamiseen

Kulttuuri

Oopperan tekijät eivät usko ihmisen muuttuneen sadassa vuodessa: "Ennen puhuttiin lahtareista. Nyt puhutaan suvakkihuorista."

Kulttuuri

Professori Valtaoja valitsee Finlandia-palkittavan sarjakuvan

Kulttuuri

Louhimiehen Tuntematon sotilas ylitti miljoonan katsojan rajan

Kulttuuri

Virtuaalitodellisuus tuo teatterille aivan uusia mahdollisuuksia

Konsertit

Kuopion kaupunginorkesterin sellokvartetti: Kamarisarja I

Elokuvat

Black Panther

Elokuvat

Coco

Elokuvat

Varasto 2

Elokuvat

Suojelijat (Les gardiennes)

Kulttuuri

Saara Aallon toinen UMK18-kilpailukappale on rakkaudesta kertova Domino

Kulttuuri

Allergialla vitsailu oli liikaa yleisölle – lastenfilmistä poistettiin kohtaus

Kulttuuri

Neljä Pohjois-Savon taidelaitosta jatkaa Taidetestaajissa

Kulttuuri

Kustantajan löytäminen oli vaikeaa, mutta nyt Aapelin elämäkerta on julkaistu

Kirjat

Jukka Parkkinen: Aapeli - Aika hyvä kirjailijaksi

Kirjat

Amos Oz: Juudas

Kirjat

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Teatteri

Kuopion kaupunginteatteri: Ronja Ryövärintytär

Kirjat

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus - Tähtiketju 1

Kulttuuri

Törhönen haastateltavana tänään Ylellä

Kirjat

Jyri Paretskoi: Shells Angles - aivot narikkaan

Levyt

Riikka Timonen & Senni Eskelinen: Perillä!

Levyt

MGMT: Little Dark Age

Kulttuuri

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri kahmi Bafta-palkintoja

Levyt

Justin Timberlake: Man of the Woods

Levyt

Wentus Blues Band: Throwback

Kulttuuri

Vanha taide uusin silmin – parodia voi koskettaa ja herättää ajatuksia

Kulttuuri

Elokuvatulkinta Utöyan terrori-iskusta järkytti Berliinissä

Kulttuuri

Juice Leskisen letkautuksia ja tarinoita kerätään kirjaan

Kulttuuri

Säveltäjä Kaija Saariaholle suuri kulttuuripalkinto

Arkisto