Uutisarkisto Kulttuuri 2020 Kesäkuu

Levyt

Levyarvio: Lady Gagan uutuuslevy on täsmäisku korona-aikaan, sillä sen ainut ehdotus on, että jospa tanssisit huolesi pois

Levyt

Levyarvio: We Jazz Live Plates tarjoaa kaksi kiehtovaa katsausta suomalaisen jazzin nykytilanteeseen konserttiolosuhteista käsin

Levyt

Levyarvio: Laineen Kasperin vetää ikivanhat lökäpöksyt jalassa 1990-luvun innoittamana

Levyt

Levyarvio: Tanssiva tuli ei nouse Pelle Miljoonan klassikoiden tasolle, mutta se osoittaa, että hänellä on edelleen paloa uuden musiikin tekemiseen

Kirjat

Kirja-arvio: Absurdia eloa kuvaava kirjallisuus kulkee Jobin jalanjäljillä

Kulttuuri

Ympäristötaitelija Christo on kuollut 84-vuotiaana – paketoi urallaan esimerkiksi Berliinin valtiopäivätalon

Kulttuuri

Setlementti Puijola aloittaa Kuopiossa tanssitoiminnan – opetusta myös alakouluilla

Kulttuuri

Osa elokuvateattereista avasi ovensa – Pohjois-Savossa leffat alkoivat Suonenjoella Kino Riossa

Kulttuuri

Alvar Aalto -museo esittelee Aallon töiden yhteyttä ympäristöön ja maisemaan

Kulttuuri

Louhosareenan Kaunis Veera -esitys siirtyy ensi kesään

Teemat

”Piiloon jäi toinen tarina idästä” – valokuvia tutkinut Riitta Raatikainen näkee, mitä valokuvat paljastavat Itä-Suomen historiasta

Kirjat

Kirja-arvio: Kaarina Valoaallon jäätelöannoksessa on sokerin alla tuhkaa ja maan tomua

Kulttuuri

Lainaajat palasivat kiitollisina hyllyille – koronakevät kasvatti kirjastojen e-palvelujen suosiota

Kulttuuri

40 vuotta sitten avattu Kuopion taidemuseo syntyi tiloihin, joiden ei pitänyt jäädä pysyviksi

Kulttuuri

Muumi-klassikkoanimaation uudistettu versio saa ensi-illan loppukesällä

Kulttuuri

Lehmät, hevoset ja kristinuskon mytologia puhuttelevat taiteilijoita tänä kesänä

Kulttuuri

Säveltäjä Kaija Saariaholle Norjan Sibelius-palkinto

Kulttuuri

Asiantuntijat kokosivat kirjan matkailualan kriisistä ja siitä, millainen se on pandemian jälkeen

Kirjat

Kirja-arvio: Emeritusprofessori Timo Airaksinen ruotii hengellisyyden ongelmia populaariin tyyliin

Kulttuuri

Poikkeuksellinen kevät sai Jaakko Kuusiston pohtimaan, voisiko hän tehdä elääkseen muutakin kuin musiikkia – vastaus yllätti mutta myös vapautti

Kulttuuri

Jaajo Linnonmaa pokkasi vuoden radiojuontajan tittelin jo yhdeksättä kertaa

Kirjat

Kirja-arvio: Rosoista muttei kaikkein intensiivisintä

Kulttuuri

Kirkkomuseo Riisan näyttely esittelee Risto Vilhusen taidetta, elämää ja valtavaa ikonikokoelmaa

Kulttuuri

Kaliforniassa päästään ensi viikolla jatkamaan elokuvien tekemistä

Konsertit

Konserttiarvio: Kaupunginorkesteri juhlavissa tunnelmissa yhdessä

Kulttuuri

Taidetta alatorin apajilla: Pro Mylly ry:n näyttely tuo taiteen lähemmäs ihmistä

Kulttuuri

Korona pakotti Sodankylän elokuvajuhlat uuteen muotoon – filmin juhla siirtyi striimaukseen

Kirjat

Kirja-arvio: Luonnontuote osuu maaliinsa

Kulttuuri

Kotipolttoista karheutta

Kulttuuri

HBO tilasi ensimmäistä kertaa elokuvia Suomesta

Kulttuuri

Elokuvateattereille ja -festivaaleille miljoonan euron koronatuki

Kirjat

Kirja-arvio: Teemu Mäen Poika ja pallo -teoksessa pelissä on elämä ja kuolema

Kulttuuri

Galleria Ars Liberan ikkunanäyttelyssä Uneksijan elävät kasvot muuttuvat luonnonvalon määrän ja kuvakulman mukaan

Kulttuuri

Blueskitaristi Erja Lyytinen esiintyy Kuopion Novapoliksen katolla – keikka striimataan maailmanlaajuisesti

Kulttuuri

Suomen elokuvasäätiö saa viiden miljoonan euron lisärahoituksen

Kulttuuri

Jännä Jaan ja Jäähammas vei Lasten LukuVarkaus-tittelin

Kulttuuri

Harry Potter -kirjailija J.  K. Rowling kertoo kokeneensa seksuaalista väkivaltaa ja perheväkivaltaa

Kulttuuri

Esikoisdekkaristin murhamysteeri sai kipinän todellisesta 1970-luvun kuolemantapauksesta – Kirjalle jatkoa jo ensi vuonna

Kulttuuri

Festivaalikentälle ei tule helpotusta yleisörajoitusten höllentämisestä, mutta vaihtoehtoisia tapahtumia voi syntyä loppukesäksi

Kirjat

Kirja-arvio: Tärkeitä puheenvuoroja kiusankappaleilta

Kulttuuri

Artistit menettävät keikkojen mukana toimeentuloa, mutta keikkatauko on antanut aikaa levyn tekoon ja tarvittuun hengähdystaukoon

Kulttuuri

Sibelius-viulukilpailu lykkäytyy kevääseen 2022

Kulttuuri

Uutuuskirjassa Hiski Salomaasta muistutetaan, että mystinen lännen savolainen oli myös yrittäjähenkinen porvari

Kulttuuri

Kolumni: Lukijan appelsiinit

Kulttuuri

Linnanpellon vaellusdraamassa nähdään loppukesästä korttelin täydeltä kirjavia kohtaloita

Kulttuuri

Kaksi musiikkikomediaa Ylä-Savon kesäteattereissa – muuten meneillään on "välivuosi"

Kulttuuri

Tuottelias kirjailija ja ohjaaja Ilkka Kylävaara on kuollut 73-vuotiaana – "Ahkera, nopea ja kärsimätön", kuvailee pitkään yhteistyötä tehnyt Seppo Ahti

Kirjat

Kirja-arvio: Forsströmin tarinat näyttävät eivätkä selitä

Kulttuuri

Elokuvamyyttejä murtamassa – kiehtovia tarinoita kerrotaan paljon, mutta moni niistä on valetta

Levyt

Levyarvio: Saaren rauhaa

Levyt

Pöllöt tarjoaa ihastuttavan kiireetöntä päämäärätöntä haahuilua

Levyt

Levyarvio: Asa ja DJ Polarsoul liikkuvat samalla aaltopituudella

Levyt

Levyarvio: Ruusut tuo eloa Suomen popkentälle kulkemalla täysin omia polkujaan

Kulttuuri

W.A.S.P. peruu maailmankiertueensa koronaepidemian takia –  myös Suomen-keikat peruttu

Kulttuuri

Läheisyyden koreografi auttaa luomaan uskottavan seksikohtauksen

Kulttuuri

Kysely: Koronasulun aikana eniten kulttuuria kaipasivat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat – suomalaisilla oli eniten ikävä kirjastoon

Kulttuuri

Oscar-gaalaa lykätään kahdella kuukaudella koronan vuoksi – palkinnot jaetaan huhtikuun lopulla

Kulttuuri

Meeri Koutaniemen ja Gertrude Bellin yhteisnäyttelyssä kuvat ja tekstit käyvät vuoropuhelua kahden aikakauden ja kuvaajan välillä

Kulttuuri

Karita Mattilan ja Kuopion kaupunginorkesterin konsertit siirtyvät syksyyn 2021

Kulttuuri

Kulttuurin ja taiteen toimijoille korona-avustuksina lähes 21 miljoonaa euroa

Kulttuuri

Kuopion Scala-elokuvateatteri avautuu heinäkuun alussa – Savon Kinot avaa ovensa jo 24. kesäkuuta

Kulttuuri

Kuopio Rock Academyn kesä meni uusiksi, mutta studioaikaa on keväällä riittänyt – bändit livenä verkossa keskiviikkona ja torstaina

Kulttuuri

Juicen lastenkirjoista elokuva, Sorjonen tekee paluun valkokankaalle

Kulttuuri

Takapihakonsertit toivat musiikkia palvelukotien kuulijoille

Kulttuuri

Näkökulma: Sauna pysyy maaseudun elämänmenossa ilman seminaarejakin, vakuutti kirjailija Heikki Turunen Liperin saunaseminaarissa vuonna 1981

Kulttuuri

24-vuotias suomalaiskapellimestari Pariisin orkesterin musiikilliseksi johtajaksi

Viihde

Erja Lyytinen on maailman toiseksi paras kitaristi – brittiläisen musiikkilehden äänestyksessä ohi meni vain Alice Cooperin kitaristi

Kulttuuri

Lukijalta loppuu happi, jos veivaa Thomas Mann -tyylisiä kappaleita, tietää sarjamurhaajasta äänikirjan tehnyt Miika Viljakainen

Kulttuuri

Ympäristö innoitti toimittajaa tutkimaan sarjamurhaajaa

Kulttuuri

Tuulen varjo -kirjallaan menestynyt Carlos Ruiz Zafon kuoli – Suomessakin tunnettu tekijä oli Espanjan luetuin kirjailija sitten Cervantesin

Kulttuuri

Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu näyttelijä Ian Holm kuoli 88-vuotiaana

Kulttuuri

Taidekeskus Haihatuksen näyttely on kokonaisuus, joka soi huvipuiston klangilla

Kulttuuri

Kurt Cobainin kitara huutokaupattiin kuudella miljoonalla dollarilla – kaikkien aikojen kalleinta kitaraa käytettiin kuuluisalla MTV Unplugged-keikalla

Kulttuuri

Kerro, missä päin Pohjois-Savoa on kesäteattereita tänä vuonna

Kulttuuri

Kolumni: Uudet vääryydet eivät poista vanhoja

Kulttuuri

Kriitikoiden haukkumien Batman-elokuvien ohjaaja Joel Schumacher on kuollut

Kulttuuri

Mikkelin M_itä?-biennaalin taiteilijat valittu

Kulttuuri

Syke-sarjasta tehdään elokuva – trilleri nähdään valkokankaalla vuodenvaihteessa

Kulttuuri

Disneyn suora-toistopalvelu saapuu Suomeen syyskuussa

Kulttuuri

Isoja elokuvateattereita avataan keskiviikkona – heinäkuussa suurin osa teattereista auki

Kirjat

Kirja-arvio: Vaikka miehet ovat karikatyyrejä Laura Mannisen teoksessa, kokonaisuus on sopivan vaativa ja viihdyttävä

Kulttuuri

Aikuisviihdetähti Ron Jeremyä syytetään neljästä seksuaalirikoksesta

Kulttuuri

Näkökulma: Nollan dollarin budjetilla tehty kauhuelokuva nousi Yhdysvaltojen katsotuimmaksi yhden päivän ajaksi – "Olisi mahdollista myös Suomessa"

Kulttuuri

Kuopion ja Pohjois-Savon tukema Savonlinna jatkoon kulttuuripääkaupunki -nimityksen alkukarsinnasta, mahdollisen valinnan uskotaan hyödyttävän myös Pohjois-Savoa

Kulttuuri

Helsingin Katajanokalle nousee arkkitehtuurikilpailun voittajatyö Spring

Kulttuuri

Iisalmessa etsitään taidetta sähkökaappeihin

Kirjat

Kirja-arvio: Jyri Vartiaisen Kolme kesää tarjoaa rosoista muttei kaikkein intensiivisintä proosaa

Kulttuuri

"Älä koske", kieltää taiteilija, koska ruostumattoman teräksen saaminen kiiltäväksi kuin peili on mielisairasta puuhaa

Kulttuuri

Rauli Somerjoen ja Arja Tiaisen Paratiisi on ollut keikkojen soitetuin pitkään, mutta nyt ykköspaikka vaihtui

Kulttuuri

Finlandia-palkittu runoilija Gösta Ågren on kuollut

Kirjat

Kirja-arvio: Emma Sofianna Söderholmin esikoisteoksessa rankka elämä näytetään rehellisesti

Kulttuuri

JVG:stä tehdään elokuva – valkokankaille ensi vuoden alussa

Kulttuuri

JVG-yhtyeestä kertova elokuva saapuu valkokankaille ensi vuonna – mukana kymmenen vuoden ajalta taltioitua videomateriaalia

Kulttuuri

Tommi "Tuple" Salmelan välitilinpäätökseksi suunnitellun soololevyn ensimmäiset sanat lausuu isä, joka kuoli Salmelan ollessa kuusivuotias

Kulttuuri

Tietokirjallisuuden Warelius-palkinto ruokakirjailijalle ja tähtitieteilijälle

Kulttuuri

Kitaristien kärkeen äänestetty Erja Lyytinen ei pelkää korkeita paikkoja, mutta 14-kerroksisen tornin katolla soittaminen vaatii erikoisjärjestelyitä

Kulttuuri

Valkoihoiset ääninäyttelijät esittävät tästä lähtien Simpsoneissa vain valkoihoisia hahmoja – muun muassa Apu ja tohtori Hibbert saavat uudet äänet

Kirjat

Kymmenen kertaa murha – katso kooste kesän mielenkiintoisimmista dekkareista

Kulttuuri

Kuopiossa alkaa hanke, jonka tavoitteena on auttaa esittävän taiteen tekijöitä yrittäjiksi – ”Älkää tehkö samoja virheitä”

Kulttuuri

Rolling Stones älähti Trumpille kappaleensa käytöstä kampanjatilaisuuksissa – "Et voi aina saada mitä haluat", todetaan laulussakin

Arkisto