American Pastoral

Arvio: 2/5 tähteä.

Draama American Pastoral perustuu Philip Rothin Pulitzer-palkittuun romaaniin. Näyttelijä Ewan McGregorin esikoisohjausta ei siis voi syyttää ainakaan kunnianhimon puutteesta. Ongelmat ovat muualla.

Tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen 1960-luvulle. Aikakausi on nyt oleellinen asia. Tuolloin perinteinen amerikkalainen käsitys perheestä muuttui ja rikkoontui.

Yhteiskunnassa kuohui muutenkin. Oli Vietnamin sota, kansalaisoikeustaistelu ja siihen liittyviä mellakoita.

Liikemies Swede (McGregor) on entinen urheilutähti, ja hänen vaimonsa Dawn (Jennifer Connelly) menestyi aikoinaan missikisoissa. Asunto on kauniilla maaseudulla, mitä amerikkalaisimmissa Amerikassa. Perheidylli vaikuttaa täydelliseltä.

Pariskunta saa tyttären, Merryn. Änkyttävästä ja herkästä lapsesta kasvaa vasemmistolainen anarkisti ja aktivisti (Dakota Fanning), joka halveksii kaikkea keskiluokkaista, myös omia vanhempiaan.

Ohjaaja McGregor on säästänyt rahaa, kun palkkasi itsensä päärooliin. Valinta oli kuitenkin huono, sillä Sweden pitäisi olla miehekkäämpi, urheilullisempi ja skandinaavisempi. Muut näyttelijät vetävät ajoittain roolinsa yli, eivätkä silloin tunnu aidoilta ihmisiltä.

McGregorin olisi kannattanut ohjata helppo harjoitteluelokuva ennen tarttumista modernin kirjallisuuden moniulotteiseen merkkiteokseen. Elokuva on täynnä yhä tärkeitä suuria yhteiskunnallisia teemoja, mutta pelkästään niiden mainitseminen ei ole suurikaan saavutus.