Armoton maa

Arvio: 3/5 tähteä.

Ohjaaja Jussi Hiltusen esikoispitkä, kertomus isän ja kahden pojan välisestä suhteesta ja vihanpidosta, sijoittuu Länsi-Lappiin rajan tuntumaan. Perinteisen Lapin mytologian sijaan Armoton maa ammentaa lännenelokuvien rajaseututematiikasta.

Ville Virtanen esittää paikallista poliisia Lassea, jonka virka lopetetaan samoihin aikoihin, kun hänen taposta tuomittu poikansa Jaakko (Antti Holma) vapautuu vankilasta. Tässä vaiheessa Lasse ei vielä tiedä, että Jaakko on hänen poikansa.

Jaakko tulee ensimmäisenä etsimään Lassea, ja tilanne karkaa käsistä. Jaakko saa peräänsä Lassen toisen pojan Erkin (Mikko Neuvonen) ja muitakin, joiden mielestä Jaakolla ei ole kylään enää asiaa.

Lasse on jättänyt väkivallan taakseen, mutta päätöksessä on vaikea pysyä, kun nuoret miehet yrittävät tappaa toisensa.

Armoton maa tarjoaa klassista mieskuvausta: Lasse ei ole osannut olla isä ja nyt syyllisyys piinaa, kun hän näkee poikiensa toistavan omia virheitään. Tunteita ei saada puettua sanoiksi. Vain aseet puhuvat.

Kerronta käynnistyy räjähdysherkissä tunnelmissa, mutta asioita paljastetaan hyvin verkkaisesti. Kamera kääntyy yhä uudestaan kuvaamaan jylhiä tunturimaisemia. Valkoisen ja harmaan kylmät sävyt ovat hallitsevia. Ihmiset ovat yhtä vakavia ja jähmettyneitä kuin talvinen luonto.

Keskeisen mieskolmikon lisäksi tarinassa on muutama nainen, Lassen entinen vaimo (Outi Mäenpää), ruotsalainen poliisikollega (Pernilla August) ja Erkin vaimo (Malin Buska). Heidän roolikseen jää pelkääminen. Miehet toistavat oppimiaan rooleja jääräpäisesti ja naiset katsovat ymmärtämättöminä vieressä.

Lappi on esiintynyt muutaman kerran konkreettisesti Suomen omana villinä läntenä Aarne Tarkaksen Villi Pohjola -elokuvissa, mutta tuolloin sävy oli veijarimaisen komediallinen.

Armoton maa tavoittelee sen sijaan nordic noirin tummia sävyjä. Aivan ongelmitta ammattitappajat eivät näihin maisemiin silti istu.

Roolisuoritukset ovat suhteellisen toimivia, mutta tarina jää liian yleiselle tasolle ja kärsii jossain määrin taustoituksen puutteesta. Juoneen jää kaipaamaan enemmän koukkua ja luulisi, että sellaiseen olisi ollut ainesta monimutkaisissa ihmissuhdekuvioissa.

Elokuva on ulkoisesti pätevä työnäyte Hiltuselta. Harmi, ettei se uskaltaudu lajityypin keskeisiä asetelmia syvemmälle.

Ville Virtanen ja Outi Mäenpää ovat elokuvan peruskallio, he tuovat sielukkuutta tarinaan, josta se kokonaisuutena jää kovasta yrittämisestä huolimatta uupumaan.

Erityisesti Virtasen viipyilevä roolisuoritus jää mieleen. Antti Holma onnistuu tuomaan suoritukseensa sekä uhkaavuutta että haavoittuvaisuutta. Tämä yhdistelmä tekee hahmosta kiinnostavan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.