Arvostelussa Warcraft: The Beginning

Urhoollinen yritys. Sen suurempaa kiitosta ei voine Duncan Jonesin Warcraftille lausua. Syy ei suinkaan ole Jonesin, jonka aiemmat ohjaukset Kuu ja Source Code osoittavat hänen etevyytensä pienemmissä ja luovemmissa kuvioissa.

Ongelma onkin juuri siinä. Pienuus ja luovuus eivät mahdu samaan lauseeseen Warcraftin kanssa. Miljoonat pelaajat ovat vatvoneet Blizzard-yhtiön fantasiaroolipeliä ties kuinka paljon. Seuraus on, että fantasiamaailmalle ja sen hahmoille on osoitettava lakkaamatonta uskollisuutta.

Siksi ei olekaan yllätys, että Jonesin ja Charles Leavittin käsikirjoittama kinemaattinen möhkäle iskeytyy tajuntaan kuin örkin koura. Siinä ei suuremmin auta, että koura kuuluu tunteelliselle örkille. Sellaiselle kuin Durotan (Toby Kebbell), jolla toden totta on koko elokuvan lauhkeimmat silmät.

Lauhkeansuruisa Ihaa-katse ei kuitenkaan pure örkkipäällikkö Gul’daniin (Daniel Wu), joka on tuhonnut örkkimaailman ja haluaa nyt valloittaa ihmisten sijat. Päinvastoin, vastahankainen Durotan joutuu vikkelästi huonoon huutoon.

Durotan ryhtyy hieromaan sopua ihmisten kanssa. Ilman Durotania ja hänen iloista joukkoaan kuningas Llane (Dominic Cooper) ja hänen ykkössoturinsa Lothar (Travis Fimmel) ottaisivatkin köniin alta aikayksikön. Velho Medivh (Ben Foster) kun on ollut viime aikoina hieman allapäin. Ben Foster saa tilaisuuden todistaa, että viimevuotinen roolityö kilpapyöräilijä Lance Armstrongina on kovaa kamaa muissakin elokuvissa.

Jo nyt pääni on aivan tukossa, vaikka olen vasta raapaissut pintaa. On toki totta, vaikkapa pizzatäytteistä puhuttaessa, että enemmän on enemmän. Nyt enemmän on kuitenkin liikaa, aivan liian liikaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.