Bridget Joness Baby

Arvio: 3/5 tähteä.

Tv-sarja Sinkkuelämää juhlisti nykyaikaisen sinkkunaisen iloista vapautta nauttia rahasta, ystävyydestä, työstä ja ennen kaikkea seksistä. Elettiin 1990-lukua. Vielä 1980-luvulla yksinäiset naiset oli esitetty populaarikulttuurissa epäilyttävinä ilmiöinä.

1990-luvun puolivälissä lontoolainen toimittaja Helen Fielding kehitti maailmankuulun ivamukaelman itsestään. Bridget Jones, joka esiintyi ensin Fieldingin pakinoissa minä-kertojana, sitten romaaneissa ja lopulta elokuvissa, ilmestyi satirisoimaan urbaanin sinkkunaisen – ja Sinkkuelämää-sarjankin edustamaa – itsenäisyyttä.

Koulutettu uranainen Jones pitää itseään omavaraisena feministinä, mutta kaikki hänen huomionsa menee lievästä ylipainosta murehtimiseen ja miesystävän haikailemiseen. Hän, jos kuka, elää miesten katseiden varassa.

Nyt, 43-vuotiaana, Jones on viimein saanut painonsa hallintaan. Se jättää tilaa uusille haasteille, kuten perheen perustamiselle.

Koska Bridget Jones’s Baby, järjestyksessä kolmas Jones-elokuva, pyörii biologisten faktojen ympärillä, siinä on vähemmän satiiria ja enemmän perinteistä draamakomediaa.

Terävimmät heitot osuvat työelämän ja median muutoksiin. Jones on töissä tv-kanavalla, jonka johtoryhmän valtaavat tehokasta mutta tyhjää sisällöntuotantoa suosivat hipsterit.

Onneksi Jonesilla on työtä tärkeämpää ajateltavaa. Hänellä on kaksi yhden yön juttua kahden eri miehen kanssa, ja kun hän paukahtaa raskaaksi, hän ei uskalla kertoa miehille toisistaan. Kumpikin miehistä alkaa valmistautua isyyteen. Juoni saa uutta puhtia, kun totuus selviää ja isäehdokkaat reagoivat epätyypillisilläkin tavoilla hämmentävään tilanteeseen.

Toinen miehistä on Jonesin vanha heila, juristi Mark (Colin Firth) ja toinen sijoitusvinkeillä rahastava komistus (Patrick Dempsey), joka osaa Markia paremmin ”ottaa miehen roolin”.

Sharon Maguiren ohjaaman elokuvan dialogi rullaa napakasti hauskasta tilanteesta toiseen. Huumorin sekaan luikahtaa melodraaman aineksia, sillä kyse on isoista asioista, etenkin kun Firth esittää mainiosti Markin tukahtuneen kaipuun ja avuttomuuden.

Jonesia näyttelee tietysti Renée Zellweger, joka tällä kertaa söpöilee vähemmän. Brittielokuva ei muutenkaan sorru Hollywoodista tuttuun imelyyteen.

Jarno Lindemark