Django Unchained

Ohjaaja Quentin Tarantinon ura lähti räväkästi käyntiin Reservoir Dogs- ja Pulp Fiction-elokuvilla. Tie Hollywoodin elokuvataivaaseen oli välittömästi auki, ja kaikkivaltiaan avaimet oli tungettu hänen taskuunsa. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä, että ohjaaja loi oman tyylilajinsa matkimalla muita.

Tarantinon elokuvat ovat pastisseja b-luokan väkivalta-italowestern-kungfu–elokuvista ja c-luokan kioskikirjallisuudesta. Kukaan ei tee kuitenkaan sellaista elokuvaa kuin Tarantino; röyhkeää, räyhäkästä, verevän energisesti näyteltyä ja mustan huumorin siivittämää. Asialla on myös oma rasittava puolensa. Kukaan ei sano Tarantinolle ”ei”, ilmeisesti ei edes hän itse.

Django Unchained on Tarantinon kunnianosoitus 1960-luvun italowesterneille. Django-nimi viittaa samannimisiin spagettilänkkäreihin, mutta elokuva ei ole mikään uusintafilmatisointi. Alkuperäinen Django, Franco Nero, tekee kylläkin pienen cameonäyttäytymisen. Toisena viitekehyksenä on Richard Fleischerin vuonna 1975 ohjaama suuren luokan roskaelokuva Mandingo.

Tarantino on sijoittanut Djangonsa Yhdysvaltain syvään etelään vuoteen 1858. Sisällissotaan on aikaa kaksi vuotta, mustat ovat orjia ja valkoiset herrakansaa. Ohjaajan mielestä kyseessä ei ole western vaan southern, jossa villin lännen valkoinen mies saa harteilleen natsin viitan.

Ex-hammaslääkäri ja palkkionmetsästäjä King Schultz (Christopher Waltz) vapauttaa orjaksi joutuneen Djangon (Jamie Foxx) viekkaudella ja väkivalloin. Schultz tarvitsee Djangon apua etsiessään Brittlen etsintäkuulutettuja tappajaveljeksiä, ja samalla voitaisiin pelastaa Djangon orjaksi myyty vaimo Broomhilda Shaft (Kerry Washington).

Pitkä ja väkivaltainen matka johtaa plantaasinomistajan Calvin Candien (Leonardo Di Caprio) kartanolle, jossa tapahtuu lopullinen ratkaisu.

En tiedä, onko Tarantinolla tarkoitus ottaa kantaa orjakysymykseen, värillisten ihmisten väkivaltaiseen kohteluun ja ihmisarvon riistoon. Onko Calvin Candien isännöimä valkoinen kartano, jossa syödään valkoista kakkua valkoista rotua mielistelevän mustan palvelijan (Samuel L. Jackson) tarjoamalta lautaselta, jonkinlainen allegoria Yhdysvaltojen tämänpäiväiseen politiikkaan?

Onko kaikki vain jonkinlainen viitekehys, jossa Tarantino pääsee täyttämään valkokankaansa monilla lainoilla, vinjeteillä, viittauksilla ja kunnianosoituksilla vain muutaman dollarin tähden? Ohjaaja Spike Lee tuntuu jo ennakoon vetäneen herneen nenäänsä Tarantinon elokuvasta siksi, että ohjaaja käyttää orjuutta vain hyväkseen oman väkivaltabalettinsa luomiseen.

Jokainen tulkitkoon tavallaan.

Täysverisessä Tarantino-elokuvassa Django Unchained ohjaajan ääni kuuluu ja näkyy vuolaana tajunnanomaisena pulp-virtana. Siinä on kuitenkin sama vika kuin ohjaajan edellisessä Kunniattomat paskiaiset -elokuvassa: pituutta on aivan liikaa.

Tarantino käyttää mustan miehen kostoretkeen 165 minuuttia. Ohjaaja rakastaa niin paljon sanaansa, ettei osaa jaarittelujaan lyhentää. Django polkee kahden tunnin jälkeen jo paikallaan, ja hieman hölmöt käänteet vesittävät elokuvan loppuratkaisua. Ehkä nekin ovat kunnianosoituksia makaroonilänkkäreille. Ku Klux Klan -kohtauskin vedetään aivan Monty Pythoniksi. Naurattaa ehkä liikaakin.

Sitä en voi kieltää, etteikö elokuvassa olisi monia loistokkaasti kehiteltyjä, verbaalisesti nokkelia kohtauksia, joissa Tarantinon nerokkuus on parhaimmillaan.

Näyttelijän työ on energisen hohdokasta, raameistaan irroittelevaa. Loistava Christopher Shultz varastaa aina kohtauksen omalla taidokkuudellaan. Jamie Foxx, Leonardo Di Caprio, Don Johnson, Samuel L. Jackson ja monet muut nauttivat selkeästi joka sekunnista. Cameoista löytyy useita b-elokuvien tähtiä. Ääniraidalla on tavaraa enemmän kuin lääkäri määrää.

Silti en sitä odotettua täyttymystä saanut. Itsetarkoituksellinen, verenroiskeinen väkivaltakin käy jo tympimään, vaikka ohjaaja jysäyttää itsensäkin varsin näyttävästi pois kuvasta. Oliko tämä pulp-western paljon melua tyhjästä? Ehkä uusintakatsominen korjaa tilannetta.

Esitetään Kuvakukossa 18.–24.1.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.