Elokuva-arvio: Cats-musikaalin digipäivitetty versio antaa kaikki syyt päivitellä teknologian tyhjää onttoutta

Arvio: 2/5 tähteä.
 

Voisi ilkikurisesti todeta, että Andrew Lloyd Webber iski omat säveltäjätassunsa kissanulosteeseen lähtiessään tuottamaan uutta elokuvaversiota Cats-musikaalista. Vuonna 1981 ensi-iltansa saanut Webberin näyttämämusikaalihan on maailmanlaajuisesti tunnettu ja sitä on esitetty menestyksekkäästi maailman kaikilla kolkilla. Mutta tällä elokuvalla kissojen maineikkaaseen musikaaliturkkiin tulee isommanpuoleinen kauheustahra.

Kyseessähän on musikaalin ja pääasiassa sen kissamaisuuksien digitalisointi. Ja kuten kaikki kissaihmiset tietävät, ihmisen ja koiranhan voi tulostaa vaikka uskottavaksi 3D-tulosteeksi, mutta kissa ei digihömppään taivu millään ilveellä. Lavasteet ja miljööt – kuten koirat ja ihmisetkin – ovat luonteeltaan niin staattisen yksinkertaisia ja ennakoitavia, että niitä voidaan luoda CGI-grafiikkaa hyödyntäen. Mutta että moista keinotekoisuutta yritetään siirtää kissoihin!

Kissojen silotellut turkit, tökerösti heiluvat hännät ja korvat sekä digiviritetyt vartalot ovat karmeata katsottavaa. Se, että kateista on karsittu niiden luontainen kissamaisuus ja inhimillistetty niiden perusluonne, on suoranainen rikos kaikkia kisuja, mirrejä ja kolleja sekä elokuvan katsojia kohtaan.

Digitaalisuus syö elokuvasta kaiken, ihan kaiken. Musiikin, tanssin, draaman, tunteet ja eläytymisen.

Jäljelle jää vain oudosti digitalisoituja kissankaltaisia hahmoja, jotka yrittävät parhaansa, mutta jäävät tekniikan jyräämiksi. Sadat – pääasiassa intialaiset – bittinikkarit ja animaattorit ovat luoneet luonnottoman ja vieraannuttavan Lontoon sivukujineen ja muine miljööneineen. Lopputulos ei saa katsojaa kehräämään, sillä kohtauksista puuttuu henki, sielu, lämpö ja kaikki kissamaisuus.

 

Laulaja Taylor Swift saapumassa Catsin maailmanensi-iltaan New Yorkissa joulukuussa. Kuva: Angela Weiss
 


Pääroolien esittäjistä nousee esillä ainoastaan Francesca Hayward. Royal Balletin upea tanssija venyy tyylikkäisiin tanssikohtauksiin, mutta myös laulaa sekä näyttelee vaikuttavalla tavalla Victoria-mirriä.

Myös Taylor Swift on Bombalurinan roolissaan varsin vaikuttava kokemus. Brittinäyttelijöiden aateliset Judi Dench ja Ian McKellen sen sijaan on otettu mukaan kuorrutukseksi. He näyttelevät roolinsa oivallisesti, mutta kokonaisuuteen roolit eivät oikein istu.

Catsin ongelma on se, että ohjaaja Tom Hooper ei hallitse musikaalia lajityyppinä eikä uusi teknologiakaan näytä pysyneen miehen tassuissa. Tanssikohtauksissa käytetyt eri tyylilajit tekevät musikaalista taatusti nykyaikaisen. Se tarkoittaa tässä tapauksessa kaoottisen sekavaa.

Hooperin olisi jatkossakin pidättäydyttävä tunteellisissa historiallisissa epookki-elokuvissa, joita hän osaa tehdä (mm. Kuninkaan puhe, Tanskalainen tyttö). Kissa-musikaali jää takuuvarmasti hänen uransa hämmentävimmäksi ohjaukseksi. Elokuvasta piti tulla huikea elokuvaelämys, mutta se lässähtää muikeaksi elokuvaelähdykseksi, jossa saattaa olla tahattomattaan aineksia camp-humoristiseksi leffaklassikoksi.

Legendaarinen musiikkidokumenttien ja rockvideoiden ohjaajan David Malletin Cats-elokuva vuodelta 1998 pesee uutukaisen mirrimusikaalin tullen ja mennen. Malletin taltioimassa musikaalissa on säilytetty alkuperäisen teoksen henki – tanssi- ja laulukohtaukset suorastaan huokuvat tekijöidensä taituruutta. Miksi näin? Mallet osasi ohjata elokuvan, jossa keskitytään tanssin taikaan sekä musiikin ilmaisuvoimaan.

Niin yksinkertaista se on, kun osaa keskittyä oleelliseen.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Näkökulma: "Kammottavaa" ja "hirvittävää" Cats-elokuvaa on parjattu jo kaikin tavoin, mutta sen takaa voisi löytyä mielenkiintoisempi kertomus

Uusimmat

Elokuvat

Elokuva-arvio: Aika jonka sain on koko perheen elokuva

Elokuva-arvio: Mr. Jones näyttää, kuinka valhe on aseista vaarallisin

Elokuva-arvio: La Belle Epoque on katsomisen arvoinen vain näyttelijöidensä ansiosta

Arvio: Klaus Härö kuvaa Elämää kuoleman jälkeen -elokuvassa karun kauniisti menetystä

Arvio: Les Misérables näyttää Ranskan monet kasvot

Elokuva-arvio: Guy Ritchien palaa tuttuihin kuvioihin: The Gentleman on kovien kundien rötöskomedia suoraan 1990-luvulta

Elokuva-arvio: Parasta Clint Eastwoodin uudessa Richard Jewell -draamassa on tuntematon pääosanesittäjä

Elokuva-arvio: Luokkakokous-hittejä tehtailleen Taneli Mustosen uusi Se mieletön remppa -elokuva jää ohueksi ja rytmittömäksi komediaksi

Elokuva-arvio: Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme, kertoo The Peanut Butter Falcon

Elokuva-arvio: A Hidden Life on riipaiseva kuvaus itävaltalaisesta perheenisästä, joka sanoi Hitlerille ei

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.