Eput

Arvio: 4/5 tähteä.

Jos jokin bändi on Suomi-ilmiö, se on Eppu Normaali.

Yli kaksi miljoonaa myytyä levyä on uskomaton saavutus tältä ylöjärveläisbändiltä vajaan kuuden miljoonan asukkaan Suomessa. Tuore Eput-dokumentti on siis varsin perusteltu.

Ohjaaja Saku Pollari ei ole tehnyt aiemmin musiikkiin liittyvää dokumenttia, ja se toimii myös hänen edukseen – samoin kuin se, ettei hänellä ole ollut ennen dokumentin tekoa erityistä suhdetta yhtyeeseen.

Eput-dokumentissa kulkee kaksi tarinalinjaa. Toinen kertoo yhtyeen historian alusta asti, toinen seuraa Eppujen valmistautumista viime elokuiseen Ratinan-konserttiin.

Ratkaisu on genressään varsin tavanomainen, mutta toimiva.

Nykyhetken draaman kautta Pollari saa myös luontevasti avattua Pantse ja Martti Syrjän veljessuhdetta. Absurdit lapsuuden leikit (kuten puusta rakennettu tankki nimeltään Martintappoase 3) ja jännitteinen ammatillinen suhde kulkevat rinta rinnan.

Kun Pantse möläyttää Ratinan-keikan tiedotustilaisuudessa, että keikalla kuullaan uutta musiikkia – vaikkei uutta musiikkia vielä ollut – Pollari lähtee seuraamaan tätä tarinaa.

Dokumentin kiehtovimmat hetket ovatkin, kun Martti ja Pantse hivenen kiusaantuneena kehittelevät uusia kappaleita kameroiden käydessä.

Valitettavan usein musiikkidokumentit ovat kerronnaltaan vaivaannuttavaa, tyhjää ylistyspuhetta. Pollari välttää tämän eikä tuo esimerkiksi kameran eteen aikalaismuusikoita kertomaan, miten ainutlaatuisesta yhtyeestä on kyse. Dokumenttiin on tehty tiukka rajaus, sillä ääneen pääsevät ainoastaan yhtyeen jäsenet sekä Eppujen levy-yhtiö Poko Rekordsin pomo Epe Helenius.

Eppujen haastattelut Pollari on toteuttanut hienosti tuomalla jokaisen jäsenen kerrallaan puhumaan suoraan kameraa päin, kuin katsojalle. Ryhmähaastatteluja ei tehty, jokainen saa kertoa oman versionsa tapahtuneista.

Kuvituskuvina on käytetty hengästyttävä määrä arkistomateriaalia sekä dramatisoituja kohtauksia. Osa dramatisoinneista on toteutettu hieman tökerösti – ehkä tarkoituksellakin, Eppujen huumorintajuun istuvasti. Kauttaaltaan dokumentti on kuvattu erinomaisesti.

Dokumentti valottaa myös keskeisten kappaleiden syntytarinoita ja tarjoaa faneille lukuisia anekdootteja – kuten tarinan Tahroja paperilla -singlestä, jonka kannessa on Martti Syrjän takapuoli. Dokumentti ei myöskään kaunistele yhtyeen pöhöttyneitä vuosia, kun alkoholi ja unilääkkeet maistuivat keikkabussissa.

Kaikessa tragikoomisuudessaan ja koskettavuudessaan Eput ei ole vain bändidokumentti, vaan myös hyvin autenttinen tarina suomalaisuudesta. Sellaisenaan se on viihdyttävä myös muille kuin yhtyeen faneille.

Arttu Seppänen