Hacksaw Ridge

Arvio: 3/5 tähteä

Mel Gibsonin kaikki ohjaustyöt ovat olleet tavattoman ristiriitaisia sanomaltaan. Parhaimmillaan ristiriitaisuudessa on ollut kieroa lumovoimaa.

Gibson käsittelee sankaruutta ja väkivaltaa, siis samoja teemoja kuin esimerkiksi Clint Eastwood. Mutta Eastwoodin elokuvista on helppo pitää tai olla pitämättä niiden selkeyden vuoksi.

Gibsonin ohjaamat The Passion of the Christ ja Apocalypto ovat pähkähulluja tuotantoja, joiden väkivaltaisuudessa on sadomasokistista pakkomiellettä.

Hacksaw Ridge on Gibsonin elokuvaksi kovin ”tavallinen” sotaelokuva, joka voisi sellaisenaan pyörähtää Hollywoodin liukuhihnoilta. Siksi se on hieman tylsempi kuin Gibsonin aiemmat elokuvat.

Ei sillä, etteikö Hacksaw Ridgekin olisi ristiriitainen. Se on ikään kuin rauhan asialla kertoessaan kuuluisasta aseistakieltäytyjästä, jolla oli tämän elokuvan mukaan ratkaiseva rooli siinä, että Yhdysvallat saivat vallattua Hacksaw Ridge -nimisen kukkulan japanilaisilta toisessa maailmansodassa.

Desmond Dossin sankaruus ei silti ole siinä, että hän valitsee rauhan, vaan siinä että hän on valmis kuolemaan kristusmaisen ylväästi, lääkintämiehenä ilman asetta, sotatantereella suuren isänmaansa vuoksi. Doss on siis patrioottien patriootti.

Gibson haluaa kertoa, että ihmisen sisäisellä vakaumuksella on merkitystä vain jos sen onnistuu sovittamaan sotakoneiston tarpeisiin. Mikä villeintä, Dossin selviytymistä kuvataan Jumalan armolahjana, ikään kuin toisin ei olisi voinut käydäkään.

Yltiöpatrioottisista ajatelmistaan huolimatta Hacksaw Ridge on viihdyttävää seurattavaa, jota siivittävät huolellinen ajankuva, poikamainen huumori ja hyvät näyttelijät.

Andrew Garfield esittää fyysisesti hintelää, mutta uskossaan järkähtämätöntä Dossia tuomalla rooliin autistista viattomuutta. Hugo Weaving on mainio Desmondin isänä, joka 1. maailmansodan traumatisoimana ei tahtoisi päästää poikiaan rintamalle.

Elokuvan ensimmäinen kolmannes kuvaa Dossin elämää kotikylässään: hänen ensirakkauttaan ja muistikuvia hänen isänsä väkivaltaisuudesta, joka vaikutti hänen päätökseensä kaihtaa voimankäyttöä.

Sitten lähdetään armeijaan, josta Doss yritetään simputtaa ulos naurettavana pellenä.

Kun viimein päästään sotaan, se on yhtä pakokauhua, suolenpätkiä ja irtopäitä.

Hyytävän ja realistisen kaaoksen keskellä sankarimme pelastaa haavoittuneita ja torjuu japanilaisten viskaaman kranaatin huitaisemalla sen kädellään takaisin. Näin hän ansaitsee tovereittensa syvän kunnioituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.