Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et de dieux)

Lambert Wilsonin esittämä veli Christian ja Michael Lonsdalen tulkitsema veli Luc kuuluvat pieneen ranskalaismunkkien joukkoon, joka tekee pyyteetöntä palvelustyötään Algerian vuoristossa 1990-luvulla.

Munkit elävät sovinnollisesti islamilaisen yhteisön keskellä. He auttavat paikallista väestöä monissa asioissa, rukoilevat, mietiskelevät, hoitavat mehiläisiä ja arkiaskareitaan sekä ennen muuta tulevat hyvin toimeen tavallisten algerialaisten kanssa.

Xavier Beauvois'n elokuva Jumalista ja ihmisistä kiinnittyy näihin tapahtumiin, joilla on oma todellisuuspohjansa. Kyse on myös munkkien keskinäisestä lojaaliudesta ja siitä äärimmäisestä omistautumisesta, mikä heidän välilleen on muotoutunut. Poliittisen ilmaston muuttuessa väkivallan uhka ja siihen liittyvät jännitteet tulevat muualta ja tässä tapauksessa erityisesti ääri-islamistien taholta.

Väkivalta läsnä Munkit joutuvat keskelle väkivallan ilmapiiriä, jossa heidän on tehtävä oma ratkaisunsa sen suhteen, miten jatkaa työtään ja omistautumistaan kyläyhteisölle ja omille uskonnollisille palveluksilleen. Tehtävämme on olla veli jokaiselle, lausuu yhteisyyteen luottava Christian.

Elokuvan käsikirjoitus on yksinkertaisuudessaan erityisen onnistunut, Caroline Champetieren kuvaus harvinaisen kauniisti tilaan ja maisemaan kiinnittyvää ja näyttelijätyöt hienovaraisen tyylikkäitä sekä vahvoja. Värit yhdistyvät mielentiloihin kuten aikoinaan Michael Powellin hienossa Mustassa Narsississa (Black Narcissus, 1947).

Jumalista ja ihmisistä voitti viime vuonna Cannes'n elokuvajuhlien Grand Prix'n ja on ollut valtava menestys Ranskassa.

Beauvois'n luoma kerronta etenee kiirehtimättä, näkökulma on samalla sekä intiimi että mietiskelevä. Munkkien askeettinen ja koruton elämäntyyli tulee vaikuttavasti esiin juuri ilmaisullisten painotusten myötä ja esimerkiksi elokuvan ääniraita on ainutlaatuisen vaikuttava.

Viimeinen ehtoollinen Jumalista ja ihmisistä on ihmeellinen kokemus. Munkkien elämäntyylissä on alkuperäistä tahtoa ja voimaa sekä suurta lämpöä, viisautta ja inhimillisyyttä. Elokuva tavoittaa oivallisesti nämä hetket.

Poikkeuksellisen mieleenjäävä on munkkien viimeisen ehtoollisen kuvaus, jossa Tsaikovskin Joutsenlammen sävelet soivat voimallisten tunteiden ja Pariisista saapuneen punaviinin muodostamassa kehikossa. Katsojan empatia syvenee ja lähikuvat puhuttelevat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.