Liisan seikkailut peilimaailmassa

Lewis Carrollin klassikko Liisa ihmemaassa julkaistiin 1865. Vuonna 1871 ilmestyi Carrollin kirjoittama jatko-osa Liisan seikkailut peilimaailmassa. Molempia kirjoja on filmattu vuosikymmenten saatossa. Jälkimmäisestä on tehty lähinnä tv-sarjoja ja -elokuvia.

2000-luvun digitekniikka on mahdollistanut uudella tavalla Carrollin häkellyttävän mielikuvitusmaailman toteuttamisen. Tim Burtonin ohjaama Liisa Ihmemaassa (2010) oli yleisö- ja arvostelumenestys. Nyt myös Peilimaailma pelmahtaa valkokankaille digiajan karnevaalina.

Carrollin kirjasta on tosin jäljellä vain olennaisimmat hahmot ja aikaa käsittelevä teema. Ymmärtäähän sen, sillä Carrollin kirjan juoni lienee liian psykedeelinen, jotta se sellaisenaan kelpaisi suuren yleisön elokuvaan. Sanaleikkeihin, kaskuihin ja äkkivääriin käännöksiin mieltynyt Carroll loihti kirjansa shakkipelin ympärille.

Linda Woovertonin käsikirjoittamassa ja James Bobinin ohjaamassa Liisan seikkailut peilimaailmassa -spektaakkelissa ei pelata shakkia, eikä jongleerata sanoilla, vaan matkustetaan ajassa, konkreettisesti. Menneisyydestä löydetään vastauksia kysymyksiin, joilla Carroll tuskin koskaan vaivasi päätään. Miksi Hatuntekijä (Johnny Depp) on niin hullu? Mitä tapahtui Hatuntekijän perheelle? Mikä rikkoi kuningattarien (Helena Bonham Carter ja Anne Hathaway) välit?

Mia Wasikowska esittää jälleen Liisaa, joka palaa meriltä kotiinsa Englantiin. Liisalla on jo uusi seikkailu mielessään, mutta ilkeä sulhaskandidaatti on punonut juonen. Hän tahtoo kitkeä Liisasta seikkailunjanon alistamalla hänet sihteeriksi yritykseensä.

Liisa pakenee taikapeilin läpi Alimaailmaan. Surun murtama Hatuntekijä antaa Liisalle tehtävän. Hatuntekijä uskoo kadonneen perheensä olevan hengissä, ja Liisan täytyy selvittää perheen mysteeri ja estää Hatuntekijää kuolemasta suruun.

Sacha Baron Cohen esittää itserakasta tolvanaa nimeltä Herra Aika, joka on Suuren kellon portinvartija. Sekunnit ja Minuutit ovat hänen palvelijoitaan, ja jokaisen ihmisen elinaika riippuu taskukelloina hänen valtavissa holveissaan. Metafyysinen idea toimii kaikessa villeydessään.

Liisa ryövää taikapallon eli Kronosfäärin, jolla hän surffaa ajan meressä ja yrittää muuttaa tapahtumat, jotka johtivat kuningattarien välirikkoon ja saivat Hatuntekijän katkeroitumaan isänsä kylmyydestä.

Historiaa ei voi muuttaa, mutta sen voi nähdä toisin. Ikävät tunteet täytyy käsitellä ennen kuin ne muuttuvat katkeruudeksi. Siinä elokuvan lempeä sanoma. Elokuva on itsessään peilimaailma, joka vilisee karkkiväreissä poukkoilevia otuksia (Valkoinen kani, Irvikissa, Absolem). Mielikuvituksellisuus on varmasti kohdeyleisön mieleen.

Uusimmat

Elokuvat

Missä on Emily?

Peppermint

Crazy Rich Asians

Papillon

Nuori Astrid

Deep Red - Verenpunainen kauhu

The Predator

Mile 22

Nunna

Rannalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.