Paterson

Arvio: 5/5 tähteä

Bussikuski Paterson (Adam Driver) ja kaunis vaimonsa Laura (Golshifteh Farahani) ovat hyvin tavallinen nuoripari. Paterson ajaa ammatikseen bussia ja Laura maalailee kankaita. Perheen koira, ryppyinen bulldog Marvin, on heidän elämänsä tarkkailija. Rauhallisesti eletään päivästä toiseen, samoja arkirutiineja korostaen.

Ohjaaja Jim Jarmusch kertoo bussikuski Patersonin elämästä Paterson-nimisessä kaupungissa New Jerseyssä seitsemän päivän ajan. Arki on hieman samantapaista kuin se, mitä Bill Murray kohtasi Groundhog Dayssa (Päiväni murmelina). Aina herätään samankaltaiseen päivään, jota voi vähän varioida.

Paterson on kuitenkin arkirealismia vailla fantasiaa. Silti arkikin voi olla unenomaista. Kaikki toistuu kahtena, pieniä yksityiskohtia hyödyntäen.

Paterson kirjoittaa runoja pieneen muistikirjaansa, kohtaa iltaisin koiralenkillään erilaisia ihmisiä ja runoilijoita, katselee bussissaan monia identtisiä kaksosia, käy iltaisin juomassa sen yhden tuoppinsa korttelikapakassaan katsellen elämän traagista runoelmaa. Tavallisesta elämästä tulee vähitellen hyvin epätavallista ja kiintoisaa.

Jim Jarmusch on elokuvakerronnan maagikko, joka taitavasti nappaa katsojansa mukaansa tälle seitsemän päivän matkalle Patersonin elämään. Kerronnan rauhallinen, lähes hypnoottinen rytmi tarjoaa pari kiihdytystä, mutta totuus on: hiljaa hyvä tulee.

Patersonissa on paljon runoutta, niin päähenkilön kirjoittamaa kuin myös satunnaisten runoilijatuttavuuksien tarjoamaa lyriikan leiskuntaa. Runojen kautta elokuvaan syntyy elämän syvyys ja kosketuspinta.

Tyhjä paperi on mahdollisuuksien lähde. Tulitikkuaskistakin voi syntyä elämää suurempi runo, jos niin haluaa, sillä kaikesta voi löytyä kaikkea. Arkipäiväinen elämä on runsaudensarvista suurin.

Ohjaaja osaa riisua elokuvastaan kaiken näytellyn. Ihmiset ovat ja elävät omine tapoineen, pakkomielteineen ja harrastuksineen.

Laura haluaa kantritähdeksi, ja hän opettelee soittamaan kitaraa. Kitara on maalattu salmiakkikuvioiseksi. Hassut ympyräornamentit toistuvat hänen verhoissaan ja muffinssien koristelussa. Ihan normaalia hänestä ja vähän erikoista meistä katsojista, mutta se on hänen arkeaan.

Bussikuskien esimiehelle ei koskaan kuulu hyvää. Joka-aamuinen rutiininen valitus tuo lämmintä huumoria, jonka esimieskin lopulta ymmärtää: älä edes kysy, mitä kuuluu.

Paterson kertoo ystävyyden, rakkauden, ymmärtämyksen ja anteeksiannon tärkeydestä. Katsokaa elämää ympärillänne, niin voitte löytää aina jotain kaunista.

Elokuvan suuri rikkaus on sen minimalismi, jota Ron Padgetin kirjoittamat runot erinomaisen sielukkaasti tukevat. Jim Jarmusch: kiitos hienosta, arvoituksellisesta arkipäivän runoelmasta. Virkistävää sielun ravintoa.