Ranskalaista häähumua

Ranskalaista häähumua

Mitä me olemme tehneet ansaitaksemme tämän, tuumaavat Claude ja Marie Verneuil. Äveriään ja isänmaallisen avioparin neljä kaunista tytärtä ovat naimaiässä.

Ensimmäinen nai arabin, toinen juutalaisen, kolmas kiinalaisen. Claude-isä (Christian Clavier) on jo luhistumisen partaalla, mutta Marie (Chantal Lauby) yrittää vielä ymmärtää. Joulupöydässäkin on kosher- ja halal-kalkkunaa sekä kiinalaisittain friteerattua kalkkunaa.

Esikoispojan ympärileikkaaminen on isovanhemmista järkyttävää, mutta saavathan he lohdutukseksi pienen ja pyhän esinahan, joka pitää haudata puutarhaan, omenapuiden alle.

Sen syö koira.

Neljäs tytär ilmoittaa rakastuneensa sivistyneeseen ranskalaismieheen, näyttelijään ja peräti katoliseen. Vanhemmilla menevät juomat välittömästi väärään kurkkuun, kun paikalle pyyhältää rastahiuksinen musta mies.

Soppa on sakea ja siinä on monta hämmentäjää.

Ohjaaja Philippe de Chauveronin elokuva on hyväntuulista hömppää, joka vääntää vitsiä kulttuurien ja periaatteiden yhteentörmäyksistä. Ranskalaisvanhemmat ovat omien tapojensa vankeja.

Mikään uusi ajatus ei tunnu kääntävän heidän päätään, sillä he eivät halua nähdä muutosta edes lastensa tulevaisuudessa.

De Chauveron kuljettaa tapahtumiaan kesäisenä farssina, jonka rytmi kulkee täsmällisen keveänä ja ilmavana. Vitsit ovat ennalta aavistettavia ja siksi hieman yllätyksettömiä. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät omissa tohinoissaan rasittavankin ääliömäisesti.

Touhussa ja asenteissa on jotain hyvin suomalaista. Etäisesti jopa Eila, Rampe ja Likka käväisivät mielessä ennakkoluuloja käsiteltäessä.

Koko loppuratkaisun huipentuminen kunnon ryyppäämiseen on kuin suomalaisesta kesäteatterista konsanaan. Jälleen kerran myös alkoholi on asia jolla ongelmat ratkaistaan. Kyllä jämpti on näin.

Elokuvan aihehan on sinänsä tärkeä. Unohtakaamme epäluulot ja hyväksykäämme ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Ranskalaista häähumua tarjoaa symppiksen ilottelun kaamosmasennuksen keskelle, mutta elämää suurempi elokuva se ei ole.