She's Funny That Way

Sinänsä hienoa, että 75-vuotias Peter Bogdanovich jaksaa vielä käsikirjoittaa ja ohjata. Hän on tehnyt pitkän uran elokuvan parissa, myös näyttelijänä, dokumentaristina ja journalistina.

Hänet tunnetuimpia töitään ovat kuihtuvaan pikkukaupunkiin sijoittuva draama Viimeinen elokuva (1971) ja Paperikuu (1973), joka on komedia lamavuosien Yhdysvalloista.

Bogdanovichin uuden elokuvan She’s Funny That Way tyylilaji on screwball-komedia, joka flirttailee Hollywoodin kultakaudelle.

Hyvältä kuulostaa, mutta toteutus on sitten toista maata.

Väkevän alun jälkeen tarina sumppuuntuu. Pian koko juttu muistuttaa jäykkää myöhäiskauden Woody Allen -imitaatiota, josta puuttuvat Allenin lennokkaat lohkaisut ja aidosti nokkelat juonikuviot.

Juonta kehystää valmisteilla oleva Broadway-näytelmä, mutta ei sekään järkevästi loksahda osaksi tarinaa. Teatterin merkitys jää ulkokohtaiseksi.

Elokuvan kertoja on nuori nainen Isabella (Imogen Poots), joka muistelee terapeutin vastaanotolla ajautumistaan näyttelijäksi. Puhelintyttönä uransa aloittanut Isabella viettää yön teatteriohjaaja Arnoldin (Owen Wilson) kanssa ja sen jälkeen päätyy sattumalta mukaan ohjaajan näytelmään.

Monimutkaisen ja sekavan juonikarusellin muita henkilöitä ovat boheemi tähtinäyttelijä Seth (Rhys Ifans), Arnoldin mustasukkainen vaimo (Kathryn Hahn), neuroottinen psykiatri (Jennifer Aniston), psykiatrin miesystävä (Will Forte) ja pakkomielteinen tuomari (Austin Pendleton).

He pettävät toisiaan ristiin rastiin, jäävät rysän päältä kiinni ja yrittävät sen jälkeen saada näytelmän aikaiseksi.

Kenestä ja mistä elokuva oikeastaan kertoo, kaiken häsläyksen ohessa?

Näyttelijöissä on karismaa ja energiaa. Lavastus on vaikuttavan pikkutarkkaa ja kuvaus miellyttävän vanhanaikaista vahvoine väreineen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.