Shrek ja ikuinen onni

Shrek on säilyttänyt vetovoimaisuutensa keski-ikäistymisestään huolimatta. Shrek 3:sta moitittiin edeltäjiään heikommaksi. Itse en ole sitä nähnyt, mutta kahden ensimmäisen Shrekin tasolle Shrek ja ikuinen onni omassa mielessäni yltää - ainakin melkein.

Valkokankaalla nähdään nyt vauva-arkea rutinoituneesti pyörittävä, seestynyt Shrek. Elokuvan alun montaasijakso tiivistää hupaisasti lapsiperheen hektisen elämänmenon: päivät pääksytysten yhtä hulabaloota, rääkyviä lapsia ja kakkavaippoja.

Pahinta on kuitenkin se, että kukaan ei enää pelkää Shrekiä. Pelätystä jätistä on tullut leppoisa iskä, lasten lutuinen hauskuuttaja. Shrek havahtuu omaan pehmouteensa ja alkaa kaiholla muistella aikoja, jolloin kaikki luikkivat sitä pakoon ja se sai elellä kaikessa rauhassa.

Kuvaan astuu kelmi Tittelintuure, joka viekoittelee heikoissa sielun ja ruumiin voimissa olevan Shrekin allekirjoittamaan houkuttelevalta kuulostavan sopimuksen. Sen mukaan Shrek pääsisi päiväksi maistamaan entistä elämäänsä.

Tittelintuuren kierouden tuntien lopputulos on jotain muuta kuin luvattua. Shrek löytää itsensä maailmasta, jossa kukaan ei tunne häntä, ei Aasi eikä edes Fiona. Shrekin pitäisi löytää nopeasti kumppaneita, sillä aikaa on vain vuorokausi ja koko Kaukainen maa pitäisi palauttaa ennalleen.

Shrek ja ikuinen onni kehottaa meitä katsomaan lähiympäristöämme ja arvostamaan sitä mitä meillä jo on. Tämä taso ei välttämättä aukea lapsikatsojille, mutta näillä pohdinnoilla se tekee tarinansa myös aikuiselle kiinnostavaksi.

Vaikka tarina on aiempaa tummasävyisempi, ei tuttua huumoria ole hukattu. Ihanan veijarimaisissa hahmoissa on yhä potkua ja ne kannattelevat tarinaa loppuun asti. 3D on piristävä ja toimiva lisuke.

Näkemäni versio oli suomeksi dubattu ja lopputulos on taas erittäin toimiva. Samuli Edelmannin karhean käheä Shrek ja Jukka Rasilan känättävä Aasi saavat hyvälle tuulelle väkisinkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Shrekin tenho ei ohene, 200 000 on jo nähnyt animaation