Suuri puhallus 2

Elokuva, etenkin hollywoodilaisittain, on eräänlainen silmänkääntötemppu, joten taikuus passaa hyvin elokuvan aiheeksi. Yleisö rakastaa tulla harhautetuksi. Olennaista taikatempussa lienee, että katsoja ehtii temppuun mukaan. Pelin säännöt täytyy esitellä, ennen kuin säännöt rikotaan.

Suuri puhallus 2 nakittaa katsojan aivoja solmuun sellaisella vauhdilla, että perässä on vaikea pysyä. Taikurinelikko Four Horses, joka esiteltiin ensimmäisessä osassa vuonna 2013, ei oikeastaan ole taikurinelikko vaan supersankarijengi. Heidän kykynsä ovat niin yliluonnollista sorttia, ettei fysiikan rajoilla, pelin säännöillä, ole mitään merkitystä.

Taikuritiimiä esittävät edellisestä osasta tutut näyttelijät Jesse Eisenberg, Woody Harrelson ja Dave Franco. Liccy Caplan on joukkion uusi naisjäsen. Yksi on mentalisti, toinen osaa viskellä pelikortteja, ja niin edelleen.

Vastassa on liittovaltion poliisi sekä teknologiapohatta (Daniel Radcliffe), joka kiristää illusionistit vohkimaan taianomaisen mikrosirun. Sirulla voi hallita maailman tietoverkkoja.

Päätöntä juonta on turha selitellä enempää, se perustuu siihen, että katsojan jalkojen alta vedellään mattoja hulppeissa kulisseissa. New York vaihtuu kiinalaisiin kortteleihin taikasauvan iskusta.

Sokaisevan silmänlumeen, sarkasmin ja omahyväisen nokkeluuden oheen on vängätty tunteellista sivujuonta Mark Ruffalon esittämän poliisitaikurin traumasta.

Ohjaaja Jon M. Chu on taitava hyperaktiivisen toiminnan sommittelussa mutta draama ei taida olla hänen lajinsa.

Reilun kahden tunnin show sisältää pikkuruiset roolit myös Michael Cainelta ja Morgan Freemanilta. Tarina ei motivoi heidän läsnäoloaan, mutta elokuvan markkina-arvo tuskin kärsii herrasmiesten tähtipölystä.

Jarno Lindemark

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.