Talvivaaran miehet

Talvivaara on ympäristöystävällinen megahanke, kerrottiin Geofoorumi-lehdessä aikoinaan. Valtiokin sijoitti hankkeeseen yli 400 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja. Lisäbudjetissa summaa nostetaan vielä 145 miljoonalla suoranaisesta hutiloinnista aiheutuneisiin kustannuksiin.

Lopputulos on konkurssi. Ahdinkoa lisää vielä se tosiasia, että vesistö- ja ympäristöongelmat uhkaavat estää kaivosyhtiön myynnin. Mitä jää käteen: totaalinen katastrofi.

Markku Heikkisen käsikirjoittama ja ohjaama Talvivaaran miehet -dokumentti on kuin pahimmasta scifi-elokuvasta, tulevaisuuden painajaisesta, johon ei toivoisi heräävänsä. Pakko on kuitenkin avata silmät ja todeta, että tämä on järkyttävän totta.

Kipsisakka-altaan kaksinkertaisten vuotojen pääsy vesistöihin ja ympäristöön ovat sellainen asia, jonka jäljet todellisuudessa näkyvät vasta vuosien päästä. Talvivaaran päästöt ulottuvat Suomen moneen kolkkaan, sillä ollaanhan vesistöjen lähteellä, josta haarautuvat monet joet. Saimaakin sai oman osansa sulfiittipäästöistä.

Heikkinen seurasi Talvivaaran tapahtumia yli kahden vuoden ajan, haastatteli työntekijöitä, kuvasi pelon ja ahdistuksen. Samalla hän antoi Kainuun ihmisille huutavan äänen korvessa, johon toimitusjohtaja Pekka Perä johtokuntineen ei vastaa, selittelee vain. Paikallisen ely-keskuksen ympäristövalvonta saa myös suoraa kritiikkiä eli varsin löperöä on toiminta ollut.

Talvivaaran miehet on Michael Moorensa katsonut, mutta se onnistuu säilyttämään myös objektiivisen näkökulmansa. Se ei kiihkoile vaan kertoo maltillisesti surullisen ja uskomattoman tarinan, jonka lähtökohtia ovat välinpitämättömyys ja kaiken määräävä raha.

Rahaa kirstuun hinnalla millä hyvänsä. Se hinta on nyt nähtävissä ja sitä maksetaan pitkään.

Kipsisakka-altaan rakentamisen yksityiskohtia ei ajateltu loppuun saakka. Kukaan ei miettinyt: mitä jos allas kuormittuu liikaa ja tapahtuu vuoto? Katsoja voi vain puristaa kättä nyrkkiin ja ajatella, että voi hyvänen aika, millaista touhua! Masentaa ja pistää vihaksi.

Uutterien työntekijöiden silmissä loistaa alakuloisuus ja hätä, sillä tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Laivan tiedetään olevan uppoamaisillaan, mutta töitä yritetään tehdä epätoivosta huolimatta. Yrityssaneeraukseen olisi pitänyt hakeutua jo aikoja sitten, kerrotaan. Työntekijöiden lapsia kiusataan koulussa, sillä Talvivaara on jo kirosanan kaltainen asia.

Peruslähtökohta on ollut varmaankin hyvä eli saada kaivos tuottamaan luontoystävällistä uutta teknologiaa hyväksi käyttäen. Samalla saataisiin Kainuuseen kipeästi kaivattuja työpaikkoja. Pilasivatko vauhtisokeus, virhearvioinnit vai rahanahneus hyvää tarkoittavan hankkeen?

Toimitusjohtaja Pekka Perä ei elokuvalle ääntään anna. Annetaan ymmärtää, että diktaattorin ottein on toimintaa johdettu hovin nyökytellessä ympärillä. Mikä on sitten lopullinen totuus?

Talvivaaran vesienhallinnan entinen johtaja Maija Vidqvist kommentoikin lopussa, oliko viisasta alunperinkään perustaa koko kaivosta? Olisiko siinäkin pitänyt miettiä kaksi kertaa?

Se on kuitenkin liian myöhäistä nyt. Kenties asiaa pohditaan tarkemmin seuraavan kerran, kun vastaavaa kaivostoimintaa pyritään perustamaan.

Maailmasta tämä ongelma ei kuitenkaan mihinkään katoa. Rahaa puhuu edelleen. Luonnonsuojelu ja ympäristöhaitat ovat sivuseikka, kunhan kaivos tuottaa hyvän osingon.

Ohjaaja Markku Heikkinen puhuu elokuvan ensi-illassa Kuopion Kuvakukossa tänään klo 17:30.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.