The Neon Demon

Yksi Nicolas Winding Refnin The Neon Demonin keskeisistä kuvista nähdään lähellä puoliväliä. Kohtaus sijoittuu myöhäiseen iltaan. Kuusitoistavuotias Jesse (Elle Fanning) on hiljattain saapunut Los Angelesiin.

Mallin uralle pyrkivä Jesse lumoaa kaikki ja saa nopeasti töitä mallitoimistosta. Haastattelupäivän iltana Jesse istuu rähjäisessä motellihuoneessaan.

Vastapäätä on peili, oikealla edessä yöpöytä. Yöpöydällä on lomake, jolla huoltaja ilmoittaa suostumuksensa jälkikasvunsa mallintyölle. Jesse on selin kameraan, joka zoomaa hitaasti kohti peilikuvaa. Jesse harjoittelee ilmassa allekirjoitusta, sitten raapaisee sen paperille. Nyt Jesse on jo kadonnut kuvasta.

Tilalla on hänen peilikuvansa. Peilikuva tekee allekirjoituksen vasenkätisesti oikealta vasemmalle. Kuin sopimus olisi sopimus paholaisen kanssa. Jesse nostaa katseensa ja tutkailee itseään. Hänen olemuksensa muuttuu silminnähtävästi. On kuin jokin voima tai henki asettuisi häneen.

The Neon Demon.

Cannesissa elokuva otettiin buuauksin ja solvauksin vastaan. Ei neonhehkuisen tyylinsä vuoksi, joka on saanut universaalia kiitosta. Kriitikoiden viha kohdistui aiheeseen ja sen käsittelyyn.

Tarina on yksinkertainen. Mallikuvioihin tulee uusi kasvo, jonka kaikki tunnistavat muita kauniimmaksi. Tästä seuraa kateutta, joka johtaa aivan sananmukaiseen verilöylyyn. Refn on roiskinut esiin roisin kauhu-unen, jonka houreisuus muuttuu ennen pitkää hurmeisuudeksi. On hyvin helppoa erehtyä pitämään sitä pinnallisena.

Kateus ei kuitenkaan ole asian ydin. Yhtä virheellistä on puhua ihmisen pakkomielteisestä suhteesta kauneuteen. Oleellisinta on kysymys mielikuvasta ja sen kyvystä muovata yksilöistä joukkoja.

Jesse on ilmestys, joka vaikuttaa toisiin ihmisiin magneettisen navan tavoin. He muuttuvat neuloiksi, jotka kääntyvät hänen suuntaansa. On kuin kuva tekisi yksilöistä joukon ja joukosta oman kuvansa.

Joukolla on kuitenkin oma tahtonsa. Siksi The Neon Demon on pohjimmiltaan kuvaus joukkojen hulluudesta. Tämä tekee siitä aidosti ajankohtaisen ja tärkeän elokuvan. Ja jos se on vaikea sulattaa, tämä on vain aiheellista, jopa suotavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.