Three Generations

Arvio: 2/5 tähteä.

Gaby Dellalin Three Generations näyttäisi kertovan tarinan kolmen sukupolven naisista, jotka asuvat saman katon alla ja elävät tulevaisuuden eturintamassa. Katto kuuluu isoäiti Dodolle (Susan Sarandon) ja hänen elämänkumppanillensa Francesille (Linda Edmond), joiden kodikkaassa ja kookkaassa newyorkilaisasunnossa on tilaa myös Dodon yksinhuoltajatyttärelle Maggielle (Naomi Watts).

Siten tilaa on myös Maggien tyttärelle Raylle (Elle Fanning), joka on tytär ainoastaan syntyjään. Ray on nainen vain niiden silmissä, jotka eivät käsitä hänen tienneen itsensä pojaksi jo viisivuotiaasta saakka. Läheisetkin erehtyvät stressaantuessaan käyttämään väärää pronominia, vaikka 16-vuotias Ray odottaa jo malttamattomana testosteronihoitojen aloittamista.

Saman katon alla asuu siis kolme saman perheen sukupolvea, joista ensimmäinen ja kolmas ovat oman aikansa vapaustaistelijoita. Keskimmäinen on tässä jonkin sortin väliinputoaja, minkä vuoksi Watts roolihahmoineen uhkaa jäädä muiden varjoon. Tavallaan se on oikein, sillä Wattsin esittämän Maggien ilmeisenä tehtävänä on toimia keskivertokatsojan tunteellisena ankkurina ja kokemuksellisena tulkkina.

Aihe ja sanoma ovat edistyksellisiä. Siksi on valitettavaa, että Dellal tekee ohjauksessaan yhtä höttöistä työtä kuin Nicole Beckwithin kanssa kirjoittamassaan käsikirjoituksessa. Elokuvassa nähtävä elämä on sitä tyyppiä, jossa arki on pakahtua omaan tunnelmallisuuteensa ja jokainen vuorosana on vain kutsu nokkelaan vastaukseen.

Kaikki ainekset sopivat sietämättömän hyvin yhteen, vaikka tarinan ytimessä on radikaali kokemus identiteetin ja ruumiin yhteensopimattomuudesta ja tämän yhteensopimattomuuden korjaamisesta. Ristiriita ei heikennä elokuvan tärkeää opetusta, mutta melko tylsää katsottavaa se saa aiheestaan aikaiseksi.

Hannu Poutiainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.