Toivon tuolla puolen

Arvio: 5/5 tähteä.

Aki Kaurismäen satamakaupunki-trilogian ensimmäisessä osassa, Le Havressa (2011), yksinäinen kengänkiillottaja auttoi nuorta pakolaispoikaa pääsemään äitinsä luokse Englantiin. Trilogian toinen osa käynnistyy Helsingin satamaan ankkuroituneesta rahtilaivasta. Toivon tuolla puolen jatkaa Le Havren lämminhenkisellä linjalla. Siinä on enemmän huumoria, mutta ei niin paljon ihmeenomaisuutta, kuin Le Havressa.

Syyrialaisen pakolaisen ja suomalaisen kaupparatsun tarinoita rinnakkain kuljettava elokuva on ideologiansa ja tyylinsä puolesta tuttua Kaurismäkeä, mutta jotain uuttakin on nähtävissä. Pakolaisteeman kautta Toivon tuolla puolen ottaa selkeämmin kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin kuin Kaurismäen aiemmat elokuvat, joiden sävy on ollut ajattomampi ja yleisemmästä perspektiivistä asioita tarkasteleva.

Syyrian Alepposta paennut ja Suomeen päätyvä Khaled on monin tavoin aito kaurismäkeläinen hahmo. Syyrialaistaustainen näyttelijä–elokuvantekijä Sherwan Haji solahtaa vaivatta elokuvan vaiteliaaseen ja vähäeleiseen maailmaan.

Sama pätee elokuvan muihin pakolaishahmoihin. Juuri tässä erottelemattomuudessa piileekin elokuvan hienous pakolaisuusteeman näkökulmasta: ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia ja heillä on samanlaiset tarpeet.

Kaurismäki löytää laitakaupungin kujilta ja kuppiloista solidaarisuutta ja halua kohdata ihminen ihmisenä tämän alkuperästä huolimatta. Marginaalista löytyy myös huonoja ihmisiä, väkivaltaisia rasisteja, jotka kuvataan naurettavina karikatyyreinä. Elokuvan henkinen sukulainen on epäilemättä Mies vailla menneisyyttä (2002).

Khaledilla on pari kertaa hyvää tuuria, mutta takaiskuiltakaan hän ei välty. Elokuvan loppu jättää tulkinnanvaraa sen suhteen, miten miehen lopulta käy. Onko päällisin puolin rauhallinen Suomi sittenkään pakolaisen turvasatama.

Toinen päähenkilö, Sakari Kuosmasen esittämä ravintoloitsijaksi ryhtyvä kauppamatkustaja Wikström, kohtaa Khaledin elokuvan puolivälin tienoilla. Wikströmin ravintola ja sen omalaatuinen henkilökunta tuo mieleen Kauas pilvet karkaavat -elokuvan astetta korkeatasoisemman ravintola Dubrovnikin.

Kerrontatapa on yhä vähäeleisen hallittua. Tästä huolimatta tuntuu, että Kaurismäen elokuvallinen maailma on nitkahtanut rennompaan ja dynaamisempaan suuntaan. Nostalgisiin esineisiin ja miljöisiin kiintynyt elokuvantekijä on hyväksynyt tarinaansa jopa muutaman tietokoneen ja kännykän.

Toisin kuin nimi antaa olettaa, Toivon tuolla puolen ei synkistele. Elokuvassa on paljon huumoria. Suomalainen elämänmeno näyttäytyy absurdin koomisena.

Räväkällä, kontrastia luovalla musiikilla on entiseen tapaan tärkeä rooli. Näkyvimmin esillä on Tuomari Nurmio, sekä yksinään että Dumari ja Spuget -yhtyeensä kanssa. Sivurooleissa vilahtaa lukuisia Kaurismäen luottonäyttelijöitä.

Kaisa Hiltunen