Tummien perhosten koti

Leena Landerin romaaniin pohjautuva, Dome Karukosken onnistuneesti ohjaama poikakotikuvaus Tummien perhosten koti nousee viime vuosien kotimaiseen parhaimmistoon. Elokuva on hallittu ja emotionaalisesti vahva.

Marko Leinon käsikirjoitus poikkeaa monessakin kohtaa romaanista, mutta molemmissa on samankaltainen ahdistuksen ja toivon sekainen tunnelma. Elokuva on silti rohkeasti oma teoksensa, ei vain kirjan kuvitusta. Karukosken kunniaksi on sanottava, että hän on etsinyt - ja löytänyt - elokuvallisia tapoja kertoa tämä tarina selviytymisestä.

Juhani Johansson ( Niilo Syväoja ) aloittaa uuden elämänvaiheen Saarella, Olavi Harjulan ( Tommi Korpela ) kovalla mutta isällisellä kädellä isännöimässä poikakodissa. Nykyisyydestä leikataan muistivälähdysten muodossa Juhania piinaaviin lapsuuden traumaattisiin hetkiin. Romaanin kolmas aikataso, jossa Juhani on jo aikuinen ja työelämässä, puuttuu elokuvasta ja hyvä niin. Näin kerronta pysyy tiiviinä.

Juhani on lähtöisin rikkonaisesta perheestä. Isän ( Pertti Sveholm ) alkoholismi, väkivalta ja äidin epätoivo repivät perhettä. 7-vuotiaana, traagisen tapahtuman seurauksena, Juhani joutuu sijaisperhekierteeseen ja sitä kautta lopulta Saarelle.

Saaren elämää leimaa poikien keskinäinen solidaarisuus sekä kova työnteko. Harjulan Irene-vaimo ( Kristiina Halttu ) ja vanhempi tytär ( Marjut Maristo ) kiinnostavat eristyneitä poikia, mutta kanssakäyminen heidän kanssaan ei ole sallittua. Tiiviissä yhteisössä pesii jännitteitä ja jokaisen liikkeitä tarkkaillaan. Tarkkaa vahtia saarelaisten toimista pitää tilanhoitaja Tyyne ( Kati Outinen ).

Karukoski kiertää onnistuneesti stereotypiat poikien keskinäisiä suhteita kuvatessaan ja ylipäätään koko yhteisön hahmotuksessaan. Saari ei ole yksinomaan helvetti vaan ilon pilkahduksia löytyy myös. Huumori keventää ankaraa, joskin myös toiveikasta tarinaa. Henkilöiden ahdistus ja epävarmuus välittyy tumman kuvakerronnan kautta kauniisti ja konstailematta.

Keskeinen teema, periksiantamattomuus, on suomalaisille tuttuakin tutumpi aihe. Tommi Korpelan sinnikkään puurtajan hahmossa kiteytyy jotain ikiaikaista suomalaista, aina ominaisuuden negatiivisiin ulottuvuuksiin asti. Yritys kasvattaa silkkiperhosia Suomen olosuhteissa kuvastaa Harjulan periesiantamattomuutta. Juhanillekin sitkeys on elinehto.

Karukosken kerronta on mukaansatempaavaa olematta liian kosiskelevaa. Tyttö sinä ole tähti -elokuvaan verrattuna Karukoski on kehittynyt ohjaajana monin tavoin.

KAISA HILTUNEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.