ANDREA MARIA SCHENKEL - Bunkkeri

ANDREA MARIA SCHENKEL Bunkkeri

Suom. Leena Vallisaari. Gummerus 2011. 140 s. Palkittu saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel (s. 1962) on luonut oman jäljittelemättömän tyylinsä rikoskirjallisuuteen. Schenkel kuvaa tapahtumia intiimisti ja vähäeleisesti. Tuorein kirja Bunkkeri on oiva osoitus Schenkelin pienimuotoisen kerrrontatavan voimasta.

Nimetön kidnappaaja pitää Monika-nimistä naista vangittuna metsän keskellä olevassa bunkkerissa. Trillerissä on kyse kahden epätoivoisen ihmisen välisestä henkien taistelusta. Tapahtumia kuvataan kummankin näkökulmasta. Väkivallan uhka leijuu ilmassa ja väkivaltaan myös turvaudutaan.

Schenkel paljastaa vähä vähältä henkilöidensä salaisuuksia. Takautumina seurataan muun muassa Monikan ja hänen veljensä vaiheita. Veljen kohtalo on tärkeä osa tarinassa.

Juoneen luo oudon vivahteen se, että Monika luulee kaappaajan olevan sama mies, jonka elämään hän vaikutti ratkaisevasti vuosia sitten.

Kumpi on uhri ja kumpi roisto? Kenen puolesta tuntea sympatiaa, siinäpä vasta pulma? Alun perin selvältä näyttävä asetelma alkaa näyttäytyä uudessa valossa. Kaappajan motiivikaan ei oikein selviä. Mistä lopulta on kyse? Schenkel jättää tyylilleen uskollisesti paljon arvailujen varaan.

Bunkkeri ei ole valmiiksi pureskeltu, toimintaa tihkuva jännäri, vaan mietitty psykologinen tarina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.