Alkemian oppeja ja murhan kiiltoa silmissä

Anna Jansson

Murhan alkemia

Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Gummerus 2012. 334 s.

Murhan alkemia on ruotsalaisen Anna Janssonin Maria Wern -rikosromaanisarjan kahdestoista kirja. Wern on Gotlannissa työskentelevä rikoskomisario, joka alkaa selvitellä vanhan miehen katoamista sairaalasta. On syytä epäillä rikosta, koska vanhus on polvista alaspäin jalaton, ja hänen proteesinsa ovat jääneet potilashuoneeseen.

Kadonnut on lasitaiteilija ja puhallusmestari Justus Hartman, Marian työtoverin Tomas Hartmanin setä. Nykyisen poliisiromaanin peruslinjan mukaisesti Marian ja kollegoiden henkilökohtaiset asiat kietoutuvat monin liitoksin rikosvyyhteen, joka paisuu tarinan edetessä sarjamurhaketjuksi.

Alkaa ilmaantua kummallisiin paikkoihin aseteltuja ja merkillisillä tavoilla koristeltuja vainajia. Ruumisesitykset viittaavat rituaaleihin ja taiteisiin. On vain oivallettava, mitkä seikat yhdistävät surmattuja toisiinsa.

Tomas ei ole pitänyt vuosikymmeniin yhteyttä setäänsä. Poikasena hän osallistui lasinpuhaltajien illanviettoon, josta kerrotaan kirjan prologissa. Koska aikuinen Tomas on alkusivujen jälkeen poissa poliisivahvuudesta sydänsairauden takia, Maria joutuu penkomaan esiin kaiken sen, minkä lukija saa tietää prologissa.

Jansson virittää murhakimaran ihmismielen lainalaisuuksien perustalle. Mitä kiivaammin Tomasta tuuraava esimies Patrik Hedlund vaatii Mariaa keskittämään motiivien etsinnän nykyaikaan, sitä vahvemmin vaisto vetää naista penkomaan menneisyyttä.

Murhan alkemiassa on tehokas, dialogivetoinen kulku. Jansson pimittää taitavasti tekijän ja motiivin loppuun asti. Hän viekoittelee lukijan seuraamaan vääriä vihjeitä ja kumoaa ne sitten.

Vauhdikas tuoksina lähes peittää kirjan kömmähdykset. Vahvinkaan tappaja ei oikeasti pystyisi tekemään eräitä raskaisiin esineisiin liittyviä voimatekoja. En tiedä, onko Gotlannissa poikkeuksellisen hyviä näkösuojia, mutta ihmeen paljon siellä voi touhuta outoja asioita julkisilla paikoilla näkymättä kenellekään.

Jansson on yliluonnollisia tunnelmia viljelevä rikoskirjailija. Hänen omaleimaisuuttaan on ihmisen sielun syvimpien syövereiden rinnastaminen paranormaaleihin sfääreihin.

Tässä kertomuksessa herätetään eloon alkemian oppeja kullan tekemisestä ja ikuisen elämän mahdollisuudesta. Kokonaisuutta tarkasteltaessa romaanin suomennoksen nimi Murhan alkemia on parempi kuin sen alkuperäinen nimi Alkemins eviga eld.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.