Anna Hallava: Sammakkoprinsessa

WSOY 2015. 270 s.

Millaisia tuntemuksia herää ja mitä tapahtuu, kun murrosikäinen, ensimmäisestä suudelmasta haaveileva Ofelia saa erikoisen 14-vuotissyntymäpäivälahjan? Hän nimittäin kuulee olevansa puoliksi keiju. Keijuominaisuudet pulpahtavat pintaan suippoja korvia myöten, mutta kummilahja on pettymys: jos Ofelia suutelee väärää poikaa, tämä muuttuu sammakoksi.

Anna Hallavan esikoisteos Sammakkoprinsessa tuntuu suuntautuvan alakoululaisikäisille. Sitä voisi luonnehtia lasten chick litiksi. Se on sujuvasti kirjoitettu, nopeatempoinen ja valitettavan pinnallinen.

Minäkertoja Ofelian ajatukset pyörivät odotetussa ensisuudelmassa ja hyvännäköisissä pojissa. Ylipäänsä ulkonäön, vaatteiden ja meikkien merkitys korostuu, ja piipahtaminen sirojen olentojen keijumaailmassa lisää huolta oman vartalon kelpaavuudesta.

Sammakkoprinsessan asennemaailma on melko masentava, samoin sen tarjoamat roolimallit: ”Voi hyvänen aika, se oli menoa nyt. Pian minä en enää olisi surkea suudelmaneitsyt jenkkakahvoilla. Tämän illan jälkeen olisin makea, suudeltu tyttö poikaystävällä.”

Kielikuvat ovat sinänsä vitsikkäitä ja vauhdikkaita. Murrosiässä tunnettu kömpelyys tulee esille, mutta keijuhovin etikettiä opiskelevan Ofelian päähän ei mahdu juuri muuta kuin prinsessahaaveita. Halu Sen Oikean löytämiseksi on polttava, mutta ihastuksen kohteet vaihtelevat tuon tuosta.

Keijujen maailma on kuvattu melkoiseksi luokkayhteiskunnaksi, mutta ekohenkeäkin löytyy: keiju pystyy parantamaan vaurioituneen puun, ja tätä kykyä myös Ofelia toteuttaa. Tämä onkin teoksen syvällisintä antia.

Kepeälle ilkamoinnille on tulossa jatkoa ensi vuonna, jolloin Operaatio Huulitulen pitäisi ilmestyä.