Antti Holma: Kauheimmat runot

Otava 2015. 192 s.

Putous-näyttelijänä tunnetun Antti Holman toinen kaunokirjallinen teos veistelee alapäähuumoria suomalaisesta runoudesta.

Kauheimmat runot on nimensä mukainen kokoelma lehtimies-runoilija Reino Leinon kirosanailevaa kansallisromantiikkaa Velkahirsiä-kokoelmasta, lastenrunoilijan ja alkoholistin Sirsi Sunnaksen räävittömiä säkeitä teoksista Tittiäisen satiainen ja Tittiäisen tippurimylly, kainuulaisen äidinkielenopettajan Karin Toisiks-Parasken lounaismurrerunoja sekä espoolaisen ryhmäliikuntaohjaajan Edith Södermalmin suomenruotsalaista modernismia.

Näin pastissien viittaukset käyvät selviksi: Eino Leino, Kirsi Kunnas, Heli Laaksonen ja Edith Södergran saavat loppusanoissa Holman kiitokset.

Runohuumoriteos muistuttaa taiteilijoiden kapakkaillan ”parhaiden” juttujen sikermää. Holman sanoin kirja on ”ylistys ja valitus kassajonossa liekehtivälle vihalle, epäonnistuneelle smoothielle, erektiohäiriöille ja kuukautisille”.

Alapäähuumoria revitellään siinä määrin, että Holman esittämän Putous-hahmon Kissi Vähä-Hiilarin lapsifanit eivät kuulu runojen kohdeyleisöön. Toisaalta räävitön materiaali tuskin avautuukaan alle rippikouluikäisille.

Miedoksi malliksi Reino Leino runoilee Nocturnensa näin: ”Yössäni soi sävelettä syys, / varjon veri lehtiverhon punaa. / Aamuttoman unen pilvisyys / tuo viestin: / Ime sinä vaikka munaa.”

Runoja kodin juhlahetkiin -osaston avaa Sirsi Sunnaksen runo Vuosipäivänä: ”Mitä sait sä poikaystävältä? / No nakkeja ja wc-raikasteen. / Ne vastaanotit miekkoselta tältä, / ken huusi sitten: Paskalle mä meen. ---”

Hauskaa? Aluksi, mutta roskaromantiikan ja karskin alatyylin yhdistelmä muuttuu pian yllätyksestä toistoksi.

Holman esikoisromaani Järjestäjä oli rankka pakkomielteiden ja taidemaailman häikäilemättömyyden kuvaus. Siihen nähden Kauheimmat runot on kepeä aikuisviihteen välipala, jonka voi lukea Holman käsikirjoittamana neljän runohahmon Putous-finaalina.

Voiton vie Karin Toisiks-Paraske nyrjähtäneillä murrerunoillaan, joissa pierunhajuisen maalaisarjen musertava tympeys kohtaa Heli Laaksosen kestohymyn kuin veisaisi Suvivirttä kukkamekossa tunkiolla kaatosateessa.

Esimerkiksi Toisiks-Paraske pohtii syit ja seurauksi -runossaan: ”ko on kaks kylpypyyhe / ja toine haise pesunk jälkke gainalol / toine persiel / ei auta ko lähtä kaupunkil / pyyheostoksel ---”. Näin pienen ihmisen maailma kasvaa eeppiseen mittaan.

Huononkin runon kirjoittaminen on taitolaji, mutta aivan silkkaa runouden Pahkasikaa Holma ei ole luonut. Mukana on vakavia sanoja rakkaudesta ja kannanottoja aikamme pinnallisuutta ja Venäjän homolakeja vastaan.

Holma tekee myös ivaa ylemmistä kulttuuripiireistä ja ylevästä taidepuheesta, joka voi olla puuta heinää ilman huumorin häivää.

Risto Löf