Arkkipiispa Leo: Selfie

Arkkipiispa Leo. Selfie. Karjalan Kielen Seura 2015. 176 s.

Suomen ortodoksisen kirkon esipaimen, Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo on myös runoilija. Selfie on hänen kolmas runokirjansa. Kun ihminen ottaa itsestään kännykällä kuvia, ne ovat selfieitä. Arkkipiispan sanalliset selfiet ovat minä-muotoisia, henkilökohtaisia ja lukijan lähelleen päästäviä runoja.

Selfie on kaksikielinen teos. Arkkipiispa on toiselta äidinkieleltään karjalankielinen ja hän on myös Karjalan Kielen Seuran puheenjohtaja. Runot ovat sekä suomeksi että karjalaksi.

Karjalankielisten runojen lukeminen on elämys. Tässä suomen lähisukukielessä on tuttuja sanoja, kuten minä, sinä, lapsi, runo ja ilo, mutta oikeastaan yllättävän vähän. Kielen omanlaisuudesta saa aavistuksen esimerkiksi siitä, että arkkipiispa on arhijepiskoppu, nauru nagro, satakieli solovei ja siunaus blahosloven’n.

Kokoelman keskeislyyrisessä tunnelmassa runominä luo sanallisia tilannekuvia, joissa hän on joskus yksin, vaan ei aina. Teos avautuu lapsen iloon ja siihen, mitä lapsenlapsi merkitsee isoisälle.

Hellyttävällä tavalla runominä siirtyy lapsen olemisenriemun onnelliseksi katselijaksi.

Jatkossa kokoelma vakavoituu ja tummuu. Kirjan nimeen vertautuva omakuva on vaikuttava: ”Jos sinulla on peili/ ja katsot siitä itseäsi/ näet kyllä kuvasi/ mutta jos sinulla on peili/ joka on lyöty pirstaleiksi/ ja katsot siitä kuvaasi/ näet itsesi.” Ihmisen elämä on pirstaleista koottu ja säröjä täynnä.

Kirjan keskiosassa arkkipiispa pohtii runojen kirjoittamista. Hänen kantansa on, että runo voi olla lyhyt kuvaus todellisesta asiasta, yksinkertainen, pelkistetty ja ymmärrettävä.

Näkemys tuntuu vihjaavan, ettei ilmaisun tarvitse olla absurdia esoteerista abstraktiota ollakseen lyriikkaa.

Arkkipiispan runot ovat selkeitä ja koskettavia. Kirja huipentuu ja hiljentyy muistoihin. Arkkipiispa kertoo runon keinoin edesmenneestä puolisostaan ja ilmaisee syvän kaipuun ja ikävän. ”Hän iloitsi/ kun voikukat hehkuivat/ hän itki/ kun syreenit kuihtuivat/ kun jääkukat kukkivat/ hän lähti.”

Suhteellisen nuorena tuonilmaisiin siirtyneelle vaimolle omistetuissa runoissa on tyylillisesti kertovan runon eeppistä poljentoa kuin myös modernin runon lapidaaria tiheyttä, kuten tässä: ”Kukkamekkoinen tyttö/ tulevaisuuteni haaveissa/ Kankaisentien bussissa/ Kasinon katveessa/ kukkamekkoinen nainen/ ikuisessa muistossa.”

Runojen henkilökohtaisuus ei sulje lukijaa ulkopuolelle. Kirjailija Eeva Tikka on todennut, että se mikä tapahtuu yhdelle, tapahtuu kaikille. Perimmäisten asioiden äärellä ihmiset ovat yhtä ihmeissään.

Kauniissa runoissa arkkipiispa antaa toisillekin luvan elämänpitkään sylikaipuuseen, ikävään toisen luo. Aina ei tarvitse eikä voi olla reipas ja vahva. Sehän juuri hengellisiä ihmisiä kantaakin, usko ihmistä suurempaan kantajaan.

Helena Miettinen

Uusimmat

Kirjat

Arto Nyyssönen: Mamoud - Täällä Pohjantähden alla ja Lauri Ahtinen: Elias

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Päivi Lipponen: Ihmisyyden vuoksi

Aku Visala: Vapaan tahdon filosofia

Mari Mörö: Hajavalo

Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Matti Klinge: teokset "Euroopan murros. Proust ja Kross" sekä "Niin siinä kävi. Päiväkirjastani 2017-2018."

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.