EMMA JUSLIN - Yksin yhdessä

EMMA JUSLIN

Yksin yhdessä

Suom. Jaana Nikula. TeosSöderströms 2009. 209 s.

Olga on päättänyt olla tanssimatta. Stina ajautuu psykiatriseen hoitoon. Tove kirjoittaa öisin runoja.

Emma Juslin kuvaa kolmen naisen elämäntilanteen kautta ruotsinkielisiä päähenkilöitä nykyhetken Suomessa; kohdissa, joissa sanat ja vuorovaikutus ovat kadottaneet merkitystään yhteydenpidon välineinä. Kirjan mieshenkilöt ovat ennen kaikkea tekemättä varsin mitään ja pysyttelemällä ennen loppua enimmäkseen vaiti.

Eksyminen, empiminen ja sanojen epätietoinen kömpelyys liikuttavat Juslinin viirunterävää kuvausta, ajatusvisioita, elämäntyhjää ja samalla ahdistavan ruuhkaista käymistilaa, siivekkäitä sanoja ilman lentokykyä, kuten Tove kirjoittaa: "Osaan viimeinkin puhua, mutta sanoin joita kukaan ei ymmärrä".

Lapsuudentrauman ja äidin ilmeisen itsemurhan jäljissä harhaileva Stina tuntee, popsii lääkkeitä, polttaa ketjussa ja torjuu maailmaa käsittämättömänä luotaan.

Yhteisön paine Juslin vie absurditeetin kuvauksen ääripisteisiin ja pyöräyttää mielettömyydenkin vielä kerran ympäri ja paradoksiksi. Elämä romaaniympäristönä on kuin varjon varjo, kuin vaeltavaa sirkusta, joka vaeltaa vieraalla kielellä ja vaeltamatta mihinkään.

Stinan oman elämänpainajaisen kuvastin ovat lapsuuden kengät, jotka työnnettiin jalkoihin väkisin. Olgan jähmettymistä kuvastaa muun muassa suvun neuvostovenäläinen tausta.

Kolme naista eivät romaanimotiivien mukaan mahdu kenkiin, eivätkä osaa tai tahdo tanssia niin kuin yhteisön historia ja yleinen ja amerikkalaistuva tapa odottavat.

Sijaisopettajattarena toimiva Tove on sovinnaisrooliin sonnustautuva poikkeus, mutta sosiaalinen ja psyykkinen itseilmaisu on hänelle liki tyhjän taulun heijastus: oppilaat kopioivat kotitehtävät netistä ja hänen yöllistä runoilemistaan leimaa pakonomaisen pakenemisen tunnelma.

Kohti valoa Nuori suomenruotsalainen Emma Juslin jatkaa kolmannessa romaanissaan sarkastisen aikalaiskuvauksen linjalla. Ilmaisuvoimaisen kirjoittajan hyvin suomennetussa kielessä yhdistyvät aika ja ajattomuus, pisteliäisyys ja runollisuus.

Vaikka synkät elementit vuotavat teoksen lähes puhki, sykkii lyhyin repliikein etenevässä tekstissä myös valoisampi isku. Paljon puhuva on ratkaisu viedä keskeiset henkilöt lopulta kuin valkaistumaan ja valaistumaan: yhdessä saunaan!

Samalla kun pyyhkii tavarapalvonnan roskia ja yksilön pelkotiloja edestakaisin, romaani huuhtoo henkilöidensä lukkiutumia. Naiset katsovat itseään suoraan.

Fyysisyydessä - kuten katseessa - näkyy yksinäisyys, mutta ei pelkkä tyhjyys. Koetaan subjektiivinen ja konkreettinen eksistenssi ja tunnetaan sen liike ja vähintään kaksitahoiset pyrkimykset: yhtäällä itseys, toisaalla yhteisyys, jossa ei haluta tulla valvotuksi ja otetuksi, vaan omalla kielellä ymmärretyksi ja rakastetuksi. Sen hyväksi oleellista on säilyttää halu haluta.

Tämä on voima, joka kääntää passiivisuutta toiminnaksi ja pitää yllä romaanin myönteisyyttä: "Että olemme täällä yksin yhdessä ja että siinä tilanteessa voisi vain yrittää tehdä parhaansa."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.