FRED WANDER - Seitsemäs kaivo

FRED WANDER Seitsemäs kaivo

Suom. Raija Nylander. Like 2009, 159 s.

Vuoden 1945 alussa Saksan sotakone oli henkitoreissaan. Vastaisku Ardenneilla vei Hitlerin viimeiset reservit - ja kun ne oli käytetty, ei jäljellä ollut enää mitään, millä torjua tappioita idässä ja lännessä. Saksa oli häviämässä sodan.

Fred Wanderin Seitsemäs kaivo kertoo tuosta ajasta keskitysleirivankien näkökulmasta. Kun neuvostojoukot lähestyvät Auschwitzia, saksalaiset tyhjentävät leirin ja vankeja kuljetetaan junalla Tshekkoslovakiaan orjatyöhän. He päätyvät Buchenwaldiin. Siellä liittoutuneet vapauttavat heidät, mutta tuosta vapautuksesta ei kirjassa enää kerrota.

Keskitysleirikuvaukset ovat pakostakin aina samanlaisia, ahdistavia. Niissä väreilee kauhun ja kuoleman läsnäolo, ja toki nuo kammottavuudet ovat Wanderillakin mukana.

Silti kirjassa on jotain poikkeavaa.

Yleisen kärsimyksen sijaan nousee tärkeämmäksi vankien menneisyys ja ennen kaikkea heidän kertomuksensa. Miehet ovat täynnä puheita, ja nuo lukuisat tarinat toimivat esimerkkinä siitä, miten jostain yksityiskohdasta syntyy maailmoja syleilevä aihe kokonaiseen romaaniin.

Vangit kertovat toisilleen eri maista, ammateista ja roduista sellaisella taidolla, että nälkiintyneet kuulijat unohtavat hetkeksi nykyhetken. Ystävyys ja mielikuvitus ovat tapa kestää kurjuus - mutta tarinoiden alla säilyy myös karmea todellisuus: monen voimat uupuvat, kuolleita on kirjassa paljon, kärsimys vain jatkuu Kolmannen valtakunnan luhistumisesta huolimatta.

Uusimmat

Kirjat

Johanna Laitila: Lilium regale

Hannu Niklander: Euraasian muistot

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir 3

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Jarmo Saarti: Ya Mo - Merkintöjä sisäisen karkotuksen ajalta

Pirita Tolvanen: Paroni - Jarno Saarisen elämä

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys

Päivi Alasalmi: Unten puutarha ja muita satuja

Suonna Kononen: Mystiset metsätyömiehet ja keskikaljacowboyt. Retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin.

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.