Globalisaation kiroja vuonna 1799

David Mitchell

Jacob de Zoetin tuhat syksyä

Suom.Tuukka Toppari & Erkki Värrälä. Sammakko 2014. 560 s.

Bockscarin pudottama Fat Man teki Nagasakin tunnetuksi 9. elokuuta 1945. Harva tuntee Nagasakin aiempaa historiaa. Kaupungin edustalle rakennettu Dejiman keinosaari toimi eristäytyneen Japanin ainoana ulkomaankauppa-asemana vuosina 1641–1859. Tätä tietämättömyyttä täyttää David Mitchellin romaani Jacob de Zoetin tuhat syksyä.

Romaanin nimihenkilö on kirkasotsainen pastorin poika, Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian virkailija. de Zoetin tarkoituksena on kerätä varallisuutta Zeelandissa odottavaa avioliittoa varten. Mukanaan hänellä on omantunnontarkka luonne, psalttari (käännöksessä virheellisesti psaltteri) ja Adam Smithin Kansojen varallisuus.

Mutta maailmapa koettelee nuorta! de Zoet rakastuu ennakoitavan toivottomasti japanilaiseen kätilöön, ympäristö vilisee jalkavaimoja ja samuraita, viattomia tapetaan vuoripyhätössä, eivätkä kristillisen moraalin liivit suojaa kunnolla korruptiolta, jota kaukoidän kaupankäynnissä riittää. Kaiken kukkuraksi Dejiman saari ja de Zoet joutuvat Englannin laivaston fregatin hyökkäyksen kohteeksi.

Sinänsä tavanomainen kasvu- ja rakkaustarinalinja kulkee romaanissa taka-alalla, kun pääroolin varastaa Mitchellin kerronta, joka vyöryttää pyörryttävän määrän eksoottisia yksityiskohtia ja obskuureja miniatyyrikertomuksia ymmyrkäisen lukijan silmille. Väkeäkin romaanissa on kuin Möysän Essolla.

Monisäikeisyydellään häikäisseen Pilvikartaston (2004) jälkeen Mitchell julkaisi omaelämäkerralliselta vaikuttaneen romaanin Black Swan Green (2006), joka kuvasi 13-vuotiaan pojan elämää 1980-luvun alun Englannissa.

Jacob de Zoetin tuhat syksyä on kerronnalliselta kompleksisuudeltaan jokseenkin niiden puolessa välissä.

Se sisältää historiallisen romaanin konventioita romantiikasta meriseikkailuun ja aatteisiin. Kapitalistinen, valistuksen ravistelema Eurooppa käy tulkkien välityksellä rikkinäistä keskustelua shogunin feodaalityrannian hallitseman ja shintolaisuuden hartauttaman Japanin kanssa.

Ja keskustelu on nimitys vallankäytölle, jossa omaa etua ajetaan ilman väkivaltaa.

Aikakausisomistuksen alla ihmisten arkea ohjaavat ravinto, raha ja rakkaus, vaan suurin kaikista on valta.

Runollisesta nimestään – Japania kutsutaan ”tuhannen syksyn maaksi” – huolimatta Jacob de Zoetin tuhat syksyä on proosallista proosaa. Mitchellin salakavalan neutraali tyyli vakuuttaa selittelemättömyydellään, mutta paikoin siitä jää halju vaikutelma. Vielä pieni viritys kieleen ja oikeat vahvuudet detaljisokeuden varalle, niin Mitchell yltää teksteillään kunnianhimonsa tasolle.

Jälkisanojen perusteella hän saattaisi vastaanottaa mielellään englanninkielisen kirjallisuuden Finlandian, Booker-palkinnon. Arvovaltaiset raatilaiset eivät ehkä innostu elokuvatuottajien lailla tarkoitushakuisista shokeerauksista, millaisena romaanin alkua voi pitää. Siinä kohtuun kuolleen sikiön käsivarsi törröttää synnyttäjän jalkovälistä.

Epätasaisen kokonaisuuden ansioksi on poikkeuksellisen mittavan taustatyön lisäksi mainittava zeniläinen seikka. Romaanista löytyy oivallus, mikä oikeasti on mestariteos.