Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Suom. Kristiina Drews. Gummerus 2015. 286 s.

Amerikkalaista Harper Leeta pidettiin yhden kirjan ihmeenä. Pulitzer-palkittu maailmanmenestys Kuin surmaisi satakielen (1960) kertoi mustien ja valkoisten rinnakkaiselosta Alabaman Maycombissa.

Keskiössä oli juristi-isän ja mustan palvelijan kasvattama villinpuoleinen Jean Louise Finch, lempinimeltään Scout, hänen lapsuusaikaiset leikkinsä ja hidas herääminen siihen, että maailma ei ole oikeudenmukainen – isästä huolimatta.

Kaikki taivaan linnut jatkaa Jean Louisen tarinaa, vaikka löytynyt käsikirjoitus on ilmeisesti kirjoitettu aiemmin. Käsikirjoituksen löytyminen nostatti valtavan kohun ja antoi aihetta moniin kysymyksiin. Kuka tietää, mitä lähes eristäytyneenä ja puolikuntoisena elävä Harper Lee loppujen lopuksi ajattelee Kaikista taivaan linnuista?

Teos on otettu maailmalla vastaan ristiriitaisesti. Eniten hämmästystä on herättänyt juristi-isä Atticuksen muuttunut suhde mustaan väestönosaan. Kuin surmaisi satakielen kulminoituu oikeudenkäyntiin, jossa Atticus puolustaa raiskauksesta syytettyä mustaa miestä.

Noista tapahtumista on kulunut parikymmentä vuotta, kun New Yorkissa itsekin lakimiesuraa luova Jean Louise matkustaa lapsuutensa maisemiin. Hänelle valkenee hitaasti, että jokin murros on tapahtunut. Rotujännitteet ovat kasvaneet, ja jopa hänen isänsä tuntuu pitävän mustia täysikasvuisina lapsina, jotka eivät oikein ymmärrä asioita.

Jean Louisen tämä saa suunniltaan. Niin moni asia on muuttunut: rakas leikkikumppani, isoveli Jem on kuollut, ja Jean Louisen musta kasvattaja on liukunut jonnekin rotuesiripun taakse. Häneen ei saa entisenlaista kontaktia muuttuneessa Maycombissa.

”Ei se ole aina ollut tällaista, vannon sen. Ennen ihmiset jostain syystä luottivat toisiinsa, olen unohtanut miksi. Ennen he eivät väijyneet toisiaan kuin haukat”, suree Jean Louise.

Kaikkien taivaan lintujen lakipiste on Jean Louisen raivoisa purkaus, jossa hän syyttää isäänsä tekopyhyydestä ja periaatteidensa likaamisesta. Se on isäkapinaa ja osoittautuu tarpeelliseksi irrottautumiseksi, jotta Jean Louise voisi seisoa omilla jaloillaan turvautumatta kenenkään toisen omaantuntoon.

Isän jumalointi lakkaa. Samalla maailma näyttäytyy Jean Louiselle koko kirjossaan. Viattomuus on murtunut. Ero miesystävästä alleviivaa, että Jean Louisen on etsittävä itse elämänsä mallit ja rakennuspuut. Aika näyttäisi, jatkuuko tämä etsiminen Maycombissa vai jossakin muualla.

Totta on kuitenkin seutukunnan kauppiaan lausahdus: Maycombista ei voi päästä irti, se on luissa ja ytimissä.

Niinpä Kaikki taivaan linnut on ensisijaisesti Jean Louisen kasvutarina. Tekstissä on yksityiskohtia, jotka ovat tuttuja Kuin surmaisi satakielen -teoksesta.

Välähdykset nuoruuden kasvuvaiheista tuovat esille äidittömänä kasvaneen poikatytön kaipauksen lujaan ohjeistukseen. Tämän tarpeen isä on täyttänyt, kunnes tulee itsenäistymisen aika.

Harper Leen tuttuun tapaan myös Kaikki taivaan linnut on runsas, intensiivinen ja aistimusvoimainen teos, mutta käsikirjoituksen löytymishurmassa tätä on hehkutettu etukäteen liikaakin. Erityisen syvälle Kaikki taivaan linnut ei kuitenkaan ulotu.

Jääkö se loppujen lopuksi heiluttamaan etelävaltioiden lippua? Eniten se puolustaa paikkaansa kehitystarinana.