He halusivat vain rakastaa

Jeffrey Eugenides

Naimapuuhia

Suom. Arto Schroderus. Otava 2012. 607 s.

Jeffrey Eugenidesin romaani Naimapuuhia (The Marriage Plot) oli jättimenestys viime syksynä Yhdysvalloissa. Sekä kriitikot että lukijat pitivät siitä, kuten olivat pitäneet kirjailijan aiemmistakin romaaneista. Naimapuuhia on Eugenidesilta vasta kolmas julkaistu teos. Romaanista Middlesex hän sai arvostetun Pulitzer-palkinnon.

Naimapuuhien tapahtumien keskus on aluksi Brownin yliopisto, jota Eugenides kävi itse 1980-luvun alussa, ja niin käyvät romaanin päähenkilötkin. Madeleine, Mitchell ja Leonard ovat lopettelemassa collegea keväällä 1982. Tieteellisesti orientoituneille nuorille college on portti jatko-opintoihin. Madeleine on suuntautumassa kirjallisuudentutkimukseen, Leonard biologiaan ja Mitchell teologiaan.

1980-luvun alussa ei vielä puhuttu itsestäänselvyytenä, että ihmisellä voi olla vuosikymmenien varrella monta ammattia, hänen identiteettinsä voi muuttua ja kaikenlaiset suuntautumiset vaihtua, jos niin sallitaan. Tuolloin vielä nuori aikuisuus oli melkein yhtä dramaattista, ehdotonta ja lukkoonlyönteihin hakeutuvaa kuin Jane Austenin ja Brontën sisarusten romaaneissa. Niitä Madeleine lukee ja niille hän aikoo omistautua kirjallisuudentutkijana.

Madeleine lukee avioliittoromaanien klassikoita 1980-luvun trendien valossa. Humanistiset ja yhteiskunnalliset tieteet kohtasivat hyökyaaltomaisesti poststrukturalismin, semiotiikan, dekons-
truktionismin. Kaikkien aallonharjalle pyrkivien huulilla parveilivat nimet Lacan, Lotman, Barthes, Eco, Foucault, Derrida ja niin edelleen. Naimapuuhia on huvittava nostalginen aikamatka 80-luvun tiedemuotiin vähän samaan tapaan kuin David Lodgen Maailma on pieni.

Mutta Madeleine ei halua dekonstruoida avioliiton ideaa molekyyleiksi vaan kokea sen. Sekä Mitchell että Leonard haluaisi Madeleinen, mutta hän ei tiedä, kumman valitsisi. Ehkä sentään Leonardin. Ja Mitchellillähän on menossa hengellinen etsintä. Etsintä vuodattaa romaaniin kristillisen kirjallisuuden teoksia. Niitä ei vain siteerata, vaan niistä keskustellaan.

Ajanhermolla ollaan. Madeleine kuulee livenä Sandra Gilbertin ja Susan Gubarin, feministisen kirjallisuudentutkimuksen kuuluisan teoksen The Madwoman in the Attic kirjoittajien, yhdessä pitämän esitelmän. Mitchell päätyy etsinnöissään vapaaehtoistyöhön Kalkutaan kuolemansairaiden hoitokotiin. Hän näkee rukoukseen polvistuneen Äiti Teresan jalat.

Naimapuuhissa on kolme täyteläisesti kuvattua päähenkilöä. He ovat romaanihenkilöitä sanan hienoimmassa merkityksessä.

Eugenides kirjoittaa Leonardin hahmoon järkyttävän tehokkaasti Taudin, kuten pojan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, maanis-depressiivisyyttä, kirjassa nimitetään. Kun Madeleine valitsee miehekseen Leonardin, hän valitsee avioliiton idean haasteellisimman kohdan, ”myötä- ja vastoinkäymisissä”.

Romaani tekee selväksi senkin, mitä läheisriippuvuus on. ”Oli aivan kuin Madeleinen olisi ollut Leonardia rakastaakseen pakko vaeltaa samassa pimeässä metsässä, jonne Leonard oli eksynyt.”

Eugenides tuntuu saaneen romaaniin suunnilleen kaiken olennaisen elämään liiankin vakavasti suhtautuvien parikymppisten mielenmaisemista. Suomentaja Arto Schroderus on tavoittanut ilmeisen samanhenkisen notkeuden Eugenidesin kielen hyvin rullaavan jouhevuuden kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.