Helsingin kaupunginteatteri:Troikka

Helsingin kaupunginteatteri

Troikka

Kantaesitys Studio Pasilassa 14.1.

Näinä aikoina kun läntinen maailma odottaa henkeään pidätellen, mitä jihadistit seuraavaksi keksivät, on hyvä palautella mieliin, että Suomessakin on joskus ollut kotoperäistä terrorismia.

Jari Tervo antoi asialle kasvot vuonna 2008 ilmestyneessä Troikka-romaanissaan.

Tositapahtumiin pohjaavassa kirjassa punaiset upseerit juonivat Mannerheimin murhaa keväällä 1920. Itärajan takaa saapuvien pyssymiesten on tarkoitus päästää ”mahtilahtari” päiviltä Tampereen vapauttamisen kaksivuotisjuhlilla.

Tosipaikan tullen tappokäskyn saaneella Eljas Rossilla menee kuitenkin pupu pöksyyn. Uusi vallankumous jää haaveeksi.

Sami Keski-Vähälän dramatisointi poimii Tervon 400-sivuisesta romaanista keskiöön Mannerheimin junamatkan Helsingistä Tampereelle. Seuraksi hyttiin änkeää Etsivän Keskuspoliisin viehättävä lakimiesnainen Ellen Kataja (Sanna-June Hyde), joka on saanut suoraan suden suusta vinkin, että kenraalin henki on uhattuna.

Tarina tuntuu kadottavan parhaan teränsä tämän rajauksen myötä. Ainakin itseäni olisi kiinnostanut tietää, miksi Rossi (Rauno Ahonen) ja hänen kumppaninsa toimivat kuten toimivat – tai pikemminkin eivät toimineet. Näitäkin kysymyksiä toki sivutaan, mutta päähuomion varastaa se outo soidintanssi, joka Katajan ja Mannerheimin välille syntyy.

Katajan anatomiaan ja petit-foureihinsa keskittyvä dandy ei tahdo muistaakaan, että Tampereella häntä odottavat sisällissodan märkivät haavat ja kostonhimoiset salamurhaajat.

Kari Rentolan verkkaisessa ohjauksessa on paljon puhetta, vähän toimintaa ja niukasti tunnetta, vaikka ilmassa on jos jonkinlaista intohimoa. Paperinmakuinen toteutus istuu hieman töksähdellen viitteellisesti lavastetulle näyttämölle.

Näytelmän ensimmäinen puolisko on pitkäveteistä jaanaamista, joka pyrkii takautumineen kaiketi rikastuttamaan kuvaa rakkaasta Pietaristaan ikuisiksi ajoiksi häädetystä kenraalista.

Vasta aivan loppumetreillä esitys kasvaa hienosti aatedraaman suuntaan, kun mukaan tulevat Eljas Rossin perhesuhteet. Samalla katsoja joutuu pohtimaan, miksi terroristi valitsee joskus mieluummin ideologian kuin oman elämänsä.

Carl-Kristian Rundmanin Mannerheim on yhdistelmä hemmoteltua pikkupoikaa ja itseriittoista sotasankaria. Vaikka rooliin ilmaantuu lopulta inhimillistä epäröintiä, tuntuu valkoisen Suomen päällikkö pääsevän pälkähästä liian helpolla.

Eljas Rossia vähäeleisesti esittävä Rauno Ahonen on nähty ennenkin kohtalokkaan altavastaajan rooleissa, mutta hyvin hän sen tyypin hallitseekin.

Hyden varovainen Kataja jää sen sijaan kellumaan jonnekin julkean suffragetin ja perinteisen naisenmallin välille.

Uusimmat

Kirjat

Rax Rinnekangas vaelsi Kalle Holmbergin käskystä luostariin lukemaan Karamazovin veljekset - syntyi Mestarin viimeinen toivomus -kirja

Jyri Vartiainen: Kirous

Samuel Beckett: Sanoinkuvaamaton

Roger Daltrey: My Generation - Rocklegendan omaelämäkerta

Suvi Ratinen: Matkaystävä

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija

Katriina Huttunen: Surun istukka

Naomi Alderman: Voima

Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Harry Salmenniemi: Delfiinimeditaatio ja muita novelleja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.