Huomispäivän vartijat

Jani Saxell Huomispäivän vartijat Avain 2007, 352 s.

Jani Saxellin Huomispäivän vartijoissa eletään lähitulevaisuutta, kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päässä nykyajasta. Sci-fi-novellien tapahtumapaikkoja ovat Suomi, USA, Venäjä ja Ranska.

Saxellin kuvittelemassa tulevaisuudessa tietotekniikka on edennyt siltä pohjalta, jolla se on nykyisin. Tekoäly on saanut tunne-elämän ja halun hallita ihmisiä. Ihmiskloonit ja robottityöläiset ovat arkipäivää. Mielialalääkitystä käytetään taajaan, pillereinä, ampulleina, laastareina ja savukkeista imettynä. Edesmenneet rakastetut ovat läsnä hologrammeina.

Saxell esittelee visioita, jotka ovat masentavan tuttuja monista skenaarioista. Se vasta uutinen olisi, jos maapallon ja ihmiskunnan tilan ilmoitettaisiin olevan oikein hyvä tuossa tuokiossa. Saxellin novelleja yhdistää samankaltainen kehitystilanne ja toivon puute. Tietty kauhun kaavamaisuus ja orwell-tietoinen uuskielisyys puuduttaa.

Camus ja Morrison heräävät henkiin

Omintakeisinta kirjassa on, että Saxell yhdistää futurologiansa rosoiseen itähelsinkiläiseen lähiöelämään. Hyvin keskitetty "Katalalähteentien sotilashallitus" kertoo siitä, kun muuri eristää yllättäen pienen osan lähiötä muusta maailmasta. Muuta maailmaa ei ehkä edes ole, ja Katalalähteentiellä pihahtavat elämän viimeiset pihaukset.

Pienyhteisö lahkoutuu keskenään sotiviksi joukkioiksi. Saxell näyttää kylmän kuvan tilanteesta, jossa aseita riittää, mutta elintarvikkeet ovat hupenemassa. Joku mahdollisuus silti annetaan: lapset singahtavat yliluonnollisella ponnahduksella pilvien tasalle, pois katutaistelujen seasta.

Saxell käyttää intertekstuaalisia muistumia kulttuurista. Kokoelman päättävässä "Menneisyydenhallintavirastossa" hän herättää henkiin Albert Camus'n ja Jim Morrisonin.

Tarinassa ehkäistään ennalta vaihtoehtoisia tulevaisuuksia tekemällä riskianalyyseja taiteilijoista ja ajattelijoista. Epäilyttäville henkilöille laaditaan murhasuunnitelmat, joita ei aina tarvitse toteuttaa, koska vaikutuksen jättävillä ihmisillä on taipumus kuolla aika nuorina.

Jäljelle jää aina kuitenkin toivo

Ihmiskuntaa hallitseva koneisto pyrkii järjestysvaltaan, tarkkailla ja rangaista -menetelmiin, manipulaatioon ja paikallisten kaaosten luomiseen - tuttua 1900-luvun kirjallisuudesta ja todellisuudesta.

Kirjassa ei suotta mainita nimiä Hitler, Stalin, Bush ja Putin. Sci-fi-ulottuvuuksista huolimatta kirjan tulevaisuusvisiot kuvaavat poliittista peliä. Esimerkiksi ilmastonmuutos ei tarinoissa juuri näy.

Kokoelman avaavassa novellissa Vapauden kaiho 2012 ja kautta kirjan nousee asetelmaksi yksilö vastaan koneisto.

Yksilöiden tasolla on elämän mielen ja merkityksen tarve. Tällaisten tarinoiden loppuminen itsemurhaiskuihin ei kyllä viritä ajatusta, että pienten ihmisten valinnat muuttaisivat maailmaa paremmaksi. Silti se on toivo, josta ei saa luopua. Koneistot eivät luo tai ylläpidä arvoja, ihmiset sen tekevät.

Helena Miettinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.