Irina Javne - Olen syntynyt, sanotaan

IRINA JAVNE Olen syntynyt, sanotaan

Gummerus 2010, 66 s. Irina Javnen esikoiskokoelman runot liikkuvat surun, rakastamisen ja muistamisen läpi. Javnen teksteissä toistuvat runouden tutut ainekset. Meri, linnut, siivet, kalat, tuuli ja unet ovat kokoelman keskeisiä merkityspisteitä, samoin kuin vaikkapa Edith Södergranin runoudessa.

Paikoin teksti hakee turhaan uusia leikkauksia sanojen ja merkitysten läpi: runoissa on tehtyjä säkeitä, jotka jäävät kankeiksi arvoituksiksi. "Sumuluilla puhko ilmaan reikiä" ei kerro minulle mitään, mutta "maidonmustaa valuva taivas kerää kainaloosi / sillä uni tahtoo valaista ihmisen, käy nukkumaan" sanoo kaiken tarvittavan.

Runot hakevat itsestään tapahtuvaa alitajuista ymmärtämistä, unen valoa.

Kirjoittajalta ei puutu voimaa, mutta varsinkin proosarunoihin jää helposti ylimääräistä materiaalia, eikä rytmi toimi.

Lyhyemmässä muodossa Javnen teksti on parhaimmillaan: "Kesää kesti kahdeksan vuotta / eikä koskaan tullut yötä / vain unia, / joilla lapset parsivat jalkansa". Runojen vahvuus on vavahduttava konkretia.

Siihen on varaa luottaa enemmän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.