JOSÉ SARAMAGO - Oikukas kuolema

JOSÉ SARAMAGO Oikukas kuolema Suom. Erkki Kirjalainen. Tammi 2008, 244 s.

Portugalilaisen nobelkirjailijan José Saramagon (s.1922) uusin romaani Oikukas kuolema käsittelee vakavasti mutta ilakoivan kielen avulla nimettömäksi jäävän valtakunnan omituisia toimia, kun maan ihmiset yllättäen lakkaavat kuolemasta.

Saramagon tekstin voima on sen kekseliäässä virtuositeetissa. Nimenomaan tapa käyttää kieltä, sanoista luotu orgaaninen kokonaisuus, kiinnittää huomiota. Myös suomentaja on hienosti tavoittanut kirjailijan kielen rytmin. Käännöksestä välittyy vahva tekstin henkeen ja huumoriin uppoutuminen.

Oikeastaan Saramagon nerokasta romaania voisi käyttää opuksena hyvän kirjallisuuden merkityksestä yleisesti. Romaanissa nimittäin todentuu vaikuttavasti, miten kirjallisuuden kieli on erottamaton osa sen luomaa maailmaa ja sisältöä. Tiettyä asiaa ja ilmiötä ei voitaisi nähdä - sitä ei tarkkaan ottaen olisi olemassa - ilman tietynlaista kieltä. Kirjan kielen ja sen kuvaaman maailman tiivistä yhteyttä voi pitää myös olennaisena korkeatasoisen kirjallisuuden osoittimena.

Kertojan äärimmäinen tuttavallisuus on yksi Saramagon romaanin huumoria luovista keinoista, ja juuri kertoja onkin kirjan varsinainen päähenkilö. Kertojan kerrottua kommentoivat osuudet suuntaavat huomion tekstiin ja kielen merkitysketjuihin. Lukijan halutaan tiedostavan tekstin illuusioluonne. Siten romaani on metateksti myös kirjoittamisesta ja kielestä itsestään.

Tarinan lähtökohdissa on piirteitä kansansatujen aiheista ja asetelmista. Lisäksi kansansadun voi tulkita kytkeytyvän tematiikkaan jo sanaleikkinä. Kirja pui ironisen äänensä kautta vallan siirtymistä pois kansalta suuryrityksille ja taloudelliselle mahdille ylipäätään.

Herra pääministerin ja eminenssin hölmöläistarinaa muistuttava dialogi asettuu romaanissa rinnakkain kuoleman ja viikatteen keskustelujen kanssa ja näiden kontrastina näyttäytyvät sellistin ja koiran keskinäiset jutustelut. On selvää, keiden välillä yhteys toimii parhaiten. Maphia - tutun sanan ja käsitteen parodinen muunnelma - ilmestyy tarinaan, kun kaupankäynnin lakien pilkkaaminen saavuttaa huipennuksensa.

Kirjassa valtio toimii markkinoiden sätkynukkena. Tärkeintä on, että rattaat pyörivät, organisointi toimii ja että tekeminen ainakin näyttää toiminnalta. Tekstin hupaisa kielioppi varioi loputtomia mahdollisuuksia, joilla ihminen voidaan hävittää tämän itsestään ohjautuvan järjestelmän tieltä.

Jopa kirjan keskushenkilöllä kuolemalla eli Tuonella on kirjassa tehtävänsä: "...joku ehkä utelee kuinka se häneltä onnistui, kun hänellä ei ollut kieltä joka olisi erittänyt sylkeä, voi kuulkaa,..., nykyisin kirjekuoret ovat itseliimautuvia, kuten niitä nimitetään, irrotetaan vain paperisuikale ja sillä selvä, voidaan tosiaan sanoa että kaikista kielen moninaisista käyttötavoista on tuo edellä mainittu siirtynyt historiaan."

Onneksi orkesterin sellisti istuu romaanin konserttikohtauksessa kapellimestarin oikealla puolella kuin messias ikään. Hänen roolinsa ja kirjan lopun rakkauskertomuksen hurja lohdullisuus on merkittävä, kun lähestytään Saramagon epäilemättä anarkistista, mutta pohjimmiltaan hyvin inhimillistä elämänkatsomusta.

REIJA PALTTALA

Uusimmat

Kirjat

Lars Sund: Missä musiikki alkoi

Kirja-arvio: Miljoonasade-yhtyeen menestys, hiipuminen ja ylösnousemus saavat asiallisen käsittelyn Mikko Lundellin kirjoittamassa teoksessa

Johanna Laitila: Lilium regale

Hannu Niklander: Euraasian muistot

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir 3

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Jarmo Saarti: Ya Mo - Merkintöjä sisäisen karkotuksen ajalta

Pirita Tolvanen: Paroni - Jarno Saarisen elämä

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.