Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia

Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia. Teos 2016. 218 s.

Säälittävien ihmisten läheisyyden kaipuusta kertovat Jan Forsströmin novellit ovat hyvin kirjoitettua tunnelmointia, mutta sellaisenaan ne jäävät kylmiksi. Niin kylmiksi, että jääpeitteen läpi ei voi sukeltaa, vaan lukukokemus jää kuivakaksi, vaille ihmisyyden tunnetta.

Säälittävyyden kuvailu vaatii taitoa, myötähäpeää ja inhimillisyyttä on sekoitettava keskenään sopivassa suhteessa. Forsströmin äärimmäisen tiiviiksi puristetut novellit saavuttavat inhimillisyyden välähdyksiä vain hetkittäin. Se lienee ollut niiden tarkoituskin, mutta liian moni novelli tuntuu kyyniseltä elämäntapahtumien listaukselta, joista ei oikein tiedä, miten niihin tulisi suhtautua.

Tunnekylmyys ei ole huono asia, sillä moni taiteilija on saanut sen toimimaan. Riisutussa, lähes runomaisessa nihilistisessä kuvassa on kuitenkin se ongelma, että se vaatii toimiakseen jonkin temaattisen sidoksen.

Novelleissa nämä teemat ovat seksuaalisuus ja läheisyyden riistävä kaipuu, joita Forsström käsittelee liian yksinkertaisesti.

Monimutkaiset ihmistunteet typistyvät absurdeiksi tunneimpulsseiksi ja vallankäytön välineiksi. Seksuaalisuus on ainoastaan himoja, niiden tyydyttämistä ja tyytymättömyyttä siihen, kun kaikki ei sujukaan niin yksiselitteisesti.

Forsström riisuu kaiken, mikä voisi tehdä hänen hahmoistaan ihmisiä, ja sikäli kun teemojen käsittely on vähintäänkin hataralla pohjalla, ei kokonaisuus ole erityisen syvällinen – vaikkakin se on hulluudessaan myös kierolla tavalla nautittava.

Kokoelman ehdottomasti parhaassa novellissa Accademia dei vecchi maestri Forsström kuvaa nuoren musiikinopiskelijan seksuaalisuutta erittäin hienovaraisesti ja saavuttaa vakaan tasapainon tematiikan, hahmokuvauksen ja kauniin kielen välillä.

Tuntuu vaikealta uskoa, että sama kirjailija on myös kirjoittanut teennäisen ja pinnallisen novellin Roar, jonka teinimäinen puheenparsi herättää lähinnä myötähäpeää.

Monet novellit tuntuvat liian laskelmoiduilta ja tarkasti suunnitelluilta, mikä harhauttaa lukijan hairahtamaan pois temaattiselta kentältä.

On vaikeaa päästä syvälle, kun novellien tyyli on läpitunkematonta; lääkärin muistiinpanoista koostettua novellia Hic sunt leones ei mielestäni ole tarkoitettu luettavaksi hahmo- tai teemakuvauksena, ainoastaan tyylillisenä kokeiluna, ja sellaisena se on vain tylsä.

Forsströmillä on kaiken hänen antamansa perusteella lahjoja hyvinkin tarkkanäköiseen ihmiskuvailuun.

Toivoisin hänen keskittyvän enemmän hahmoihinsa muodon ja tematiikan kustannuksella, sillä tässä kokoelmassa ne kantavat harvoin hedelmää.

Henri Nerg