Juha Seppälä: Mr. Smith

WSOY 2012. 278 s.

Juha Seppälän romaani Mr. Smith liikkuu elastisesti monessa ajassa ja neljässä sukupolvessa. Siinä vieraillaan useassa paikassa, Venäjällä, Suomessa, Pietarissa, vanhassa Viipurissa, Turussa, Karjalan kannaksella. Romaanista muodostuu lukijalle eräänlainen kaleidoskooppi, jolla katsotaan menneestä nykyhetkeen, nykyhetkestä menneeseen.

Anekdootti, tarina, yksityisen ihmisen yritys ja erehdys, ovat romaanin keskeistä materiaalia. Ne heijastavat oudosti, mutta kiinnostavalla tavalla ihmiskohtalon laajempia yhteyksiä ja elämänhistoriallisia muutoksia, tapahtumien mikrohistoriaa.

Ihmiskohtaloista jää vain fragmentteja, katkelmia, joitakin vuosilukuja ja joskus puhuvia muisti- ja tilannekuvia. Niin on elämä rakennettu, että vainajien historia kätkeytyy tulevien sukupolvien kannalta unohdukseen.

Jää perintöä, henkistä ja aineellista, rakennuksia, jonkin verran arvoesineitä, joskus hyvin pahoja traumoja, sairauksia. Kärsimystä ei voida nykyhetkessä välttää, ei edes uuden nopean mobilekaistan välityksellä. Kosketusnäyttö tarjoaa vain modernin illuusion haihtuvan kuvan, pakotien.

Niin sanotulla pimeällä keski-ajalla ihmisten mieliä hallitsivat usko, teologia ja taide. Ne olivat taloudellisen toiminnan yläpuolella. Talous piti luoda edellytyksiä korkeamman asteiselle toiminnalle, uskolle ja taiteelle. Seppälän romaanissa pohditaan tätä arvojen järjestyksen muutosta. Tullaan rahan kaikkivaltaan ja nykyaikaan, kun usko ja taide ovat tulleet nyt pelkästään marginaalisiksi ilmiöiksi. Tätä henkistä tilaa Seppälän romaanissa käydään läpi hyvin kriittisin ja sarkastisin sanakääntein.

Seppälän romaanin keskeinen kertoja on konsultti Smith, joka löytää lopulta isoisänsä viipurilaisen liikemiehen ja vakuutusmiehen Schmidtin romaanikäsikirjoituksen ”Punaista ja mustaa”. Se on ilmeisen rehellinen ja omakohtainen käsikirjoitus, mutta ei kuitenkaan välttämättä taidetta, siis elämänhistoriallinen dokumentti. Siksi se pitää polttaa.

Teolla on symbolista merkitystä. Schmidt on kokenut liikemiehenä metafyysistä riittämättömyyttä ja siksi yrittänyt kirjoittaa tilitysromaanin värikkäästä elämästään. Hän epäonnistuu siinä, niin kuin kaikki muutkin Seppälän romaanin henkilöt epäonnistuvat jonkun muun suhteen.

Smith, joka samaistuu iso-isäänsä Schmidtiin, kokee niinikään epäonnistuneensa elämässään. ”Punaista ja mustaa”-käsikirjoitus muistuttaa tästä epäonnistumisesta. Se on tuskallista, mutta totta. Rahanvalta ei ulotu syvimpään omakuvaan.

Jean-Paul Sartren sanoin, elämän entiteetti, olemus ja luonne, on lopulta puute. Seppälän romaanissa tämän puutteen, ”riittämättömyyden” ja keskeneräisyyden teema nousee aivan keskeiseksi ihmiskuvauksen lähtökohdaksi.

Joskus Seppälän henkilökuvien särmät ja leikkaukset ovat suorastaan kubistisia, parhaimmillaan yksityiskohtien puhuvuutta, kuten muutamissa katkelmissa Schmidtin vieraantuneesta avioliitosta, joissa on kerronnallista kauneutta.

Juha Seppälä on yksi kaikkein lukeneimpia kirjailijoitamme. Uudessa romaanissa intertekstuaalisuus, viittaukset erilaisiin kirjailijoihin ja teksteihin, Sillanpäästä Irmari Rantamalan Harhamaan, Paavo Haavikosta venäläisiin klassikoihin, tulevat elimelliseksi osaksi Mr. Smithin tarinan viitekehystä. Paikoin tosin Seppälä avaa viitteellistä horisonttia liiaksikin ja ulkopuolelle romaanihenkilön kokemushorisonttia. Muodostuu liian yleistä, epätäsmällistä pohdiskelua.

Mutta kokonaisuutena Mr. Smith on uudistuneen Seppälän kirkas voitto romaanikirjailijana, kenties uuden kerronnallisen strategian alku. Joka tapauksessa romaani on sitä kirjallista tasoa, ettei tätä kirjaa voi sivuuttaa missään palkintomittelöissä.

Hannu Waarala