Juhani Rekola: Irlantilainen päiväkirja

Juhani Rekola: Irlantilainen päiväkirja. Kirjapaja 2015. 205 s.

Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen Juhani Rekola (1916–1986) tuli tunnetuksi armoitettuna esseistinä, joka peilasi ansiokkaasti muun muassa uskon ja taiteen suhdetta. Arjessa älykköpappi liikkui Tukholman suomalaisten alkoholistien, Slussenin sissien parissa. Rekolan teksteissä kuuluvat molemmat puolet, korkea kirjallinen sivistys ja ankaran elämän tuntemus.

Nyt, 29 vuotta Rekolan kuoleman jälkeen, Kirjapaja esittelee ennen julkaisematonta Rekola-aineistoa. Irlantilaisen päiväkirjan käsikirjoitus päätyi kansiin Juhanin pojan Jukka Rekolan ystävän, toimittaja-sanoittaja Heimo Hatakan ansiosta: alkusanat kirjoittanut Hatakka ”löysi” alkuperäistekstin Jukan Tukholman kodin kirjahyllystä.

Juhani Rekola kirjoitti Irlantilaisen päiväkirjan heinäkuussa 1970 perheensä Irlannin-matkalla, joka eteni Rosses Pointin ja Sligon kautta Aransaarille sekä edelleen Dubliniin. Teos on paljon enemmän kuin kulkurin matkapäiväkirja. Se on 53-vuotiaan papin tiukkaa kritiikkiä kirkkoa kohtaan sekä irlantilaisen kirjallisuuden, kulttuuriperinnön ja valtiohistorian kairaus.

Vihreän saaren kuvauksineen teos on lumoavaa ja sanomassaan ajankohtaista luettavaa. Harmillisesti kirjasta puuttuu Irlannin kartta, joka auttaisi hahmottamaan matkareitin lisäksi teoksen runsaat historialliset viittaukset.

Pappi matkusti sateiselle saarelle matalapainetta sielussaan.

Rekola oli pettynyt kirkon byrokraattisuuteen, seremoniallisiin fraaseihin ja väkinäiseen osallisuuteen ruotsalaisen kansankodin rakennustyöhön. Hän kaipasi radikaalia ja rehellistä puhetta, avoimuutta ja vapautta, epätoivosta kumpuavaa uskoa, joka ylittää ajan vaateet.

Irlantilaisessa päiväkirjassa Rekolan ajatukset kutoutuvat yhteen ja kasvavat suureksi puuksi. Matkallaan hän pohtii irlantilaisten kirjailijoiden elämää ja tuotantoa, tunnetuimmasta päästä W.B. Yeatsin runoutta, Bernard Shaw’n draamaa, James Joycen proosaa ja Jonathan Swiftin yhteiskuntafilosofiaa.

Kulttuuri nivoutuu osaksi Irlannin traagista historiaa, ja verenvuodatuksen historiaan liittyy kiinteästi taas irlantilaisten katolisten ja brittimielisten protestanttien taistelu.

Nämä laajat pohdiskelut yhdistyvät Rekolan kirkkokritiikkiin ja reformiin, jonka teesejä ovat kielen uudistaminen sekä epätoivon ja vapauden merkityksien syvällinen oivaltaminen uskossa.

Ajatukset kantavat myös nykypäivän uskontokeskusteluun.

Rekola muistuttaa, että maallistuneessa yhteiskunnassa ”uskoa ei menetetä, vaan se lakkaa antamasta elämälle muotoa ja sisällystä.” Jumalallisen ja iäisyyden kieltävä nihilismi on taas Rekolasta mieletön: ”Täydellinen ja ehdoton nihilismi on mykkä. Se ei kirjoita runoja eikä sävellä musiikkia.”

Onneksi Rekolasta tuli kirjailija- eikä hallintopappi. Irlantilaisesta päiväkirjasta nousee lauseita, jotka kantavat ajattomina aforismeina: ”Jos vain pakenemme, elämä on valheellista. Jos emme lainkaan pakene, elämä on mahdotonta.”