Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla

Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus 2015. 366 s.

Venäläisohjaaja Andrei Zvjagintsevin mestarillinen Leviathan päättyy kohtaukseen, joka on omiaan pöyristyttämään demokraattisen oikeusvaltion kasvattia. Tapahtumapaikka on pieni kalastajakylä Barentsinmerellä. Korruptoitunut pormestari havittelee rantatonttia, joka on monen sukupolven ajan kuulunut päähenkilölle, tavalliselle kansalaiselle. Kansalainen turvautuu lakimiehen apuun, mutta pormestarilla on arsenaalissaan kaksi ylivoimaista asetta.

Ensimmäinen näistä on universaali: raaka voima. Toinen ase on selkeämmin venäläinen. Pormestarilla on puolellaan paikallinen piispa, joka siunaa tämän tekemiset ja saa vastineeksi aineellista tukea.

Loppukohtauksen joulumessussa piispa saarnaa Venäjän hengellistä uudelleensyntymää, jossa valtio takaa kirkon kulttuurillisen auktoriteetin ja kirkko tukee valtion legitimiteettiä. Kansalainen on jo hyvän aikaa aiemmin murskattu maan tomuun.

Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professorin Jukka Korpelan teosta Länsimaisen yhteiskunnan juurilla voisi kutsua johdatukseksi Leviathanin katsomiseen.

Kirja kartoittaa kehityslinjoja, jotka lännessä johtivat oikeusvaltion syntyyn ja idässä vakiinnuttivat auktoriteettiin juurretun yhteiskuntajärjestyksen. Läheiseksi esimerkiksi nousee juuri Venäjä, jonka länsimaistuminen pysähtyi 1700-luvulla ja kääntyi takaisin kohti johtajaan henkilöityvää totuutta.

Vaikka Korpela viittaa silloin tällöin Francis Fukuyamaan, jonka ennustus ”historian lopusta” on tunnettu ja tunnetusti virheellinen, hänen ei tulkitse idän ja lännen eriytymistä Fukuyaman hengessä.

Kapitalistinen demokratia ei ole historian kehityksen päätepiste, eikä se siten myöskään ole se inhimillisen olemassaolon standardi, johon kaikkia muita yhteiskuntamuotoja on välttämättä verrattava.

Korpelan yksityiskohtainen argumentti on väkivalloin redusoitavissa muutamaan muuttujaan ja niiden keskinäisiin suhteisiin. On väestöjä, jotka elävät tietyillä alueilla ja liikkuvat niiden välillä. On käytäntöjä ja resursseja, jotka jäsentävät väestöjen keskinäisiä ja sisäisiä suhteita. Erilaiset vallan muodot ohjaavat näitä käytäntöjä ja identifioituvat tiettyihin instansseihin.

Yhtä avainroolia näyttelevät kreikkalainen filosofia ja roomalainen oikeuslaitos, jotka hitaasti sulautuvat toisistaan poikkeavien järjestelmien osiksi.

Idässä filosofiasta tulee mystiikkaa, joka tukee transsendentaalista auktoriteettia, eikä roomalainen laki kehity auktoriteetista irrallaan. Paikoin se ei kehity ollenkaan, esimerkiksi niissä yhteiskunnissa, joissa klaanien valta yhdistyy uskonnolliseen järjestykseen.

Lännessä filosofia sitä vastoin kehittyy rationalismiksi, josta mystiikka irtoaa leimallisesti uskonnolliseksi ilmiöksi, eikä rationalismin myötä vapautuva laki ole enää auktoriteetin päätösvallasta riippuvainen.

Siksi Leviathanin katsoja voi Korpelan kirjan luettuaan hieman toeta pöyristyksestään. Ei siksi, että kansalaisen tuho muuttuisi yhtään hyväksyttävämmäksi, vaan siksi, että hänen tuhoonsa johtava mekanismi näyttäytyy tarkemmassa valossa.

Päähenkilön tuhoaa lain ja auktoriteetin ristiriita, jota länsikään ei voi kehua ratkaisseensa. Leviathanin kita ammottaa täälläkin.

Uusimmat

Kirjat

Lars Sund: Missä musiikki alkoi

Kirja-arvio: Miljoonasade-yhtyeen menestys, hiipuminen ja ylösnousemus saavat asiallisen käsittelyn Mikko Lundellin kirjoittamassa teoksessa

Johanna Laitila: Lilium regale

Hannu Niklander: Euraasian muistot

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir 3

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Jarmo Saarti: Ya Mo - Merkintöjä sisäisen karkotuksen ajalta

Pirita Tolvanen: Paroni - Jarno Saarisen elämä

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.