Jukka Laajarinne: 72

Atena 2013. 364 s.

Millainen paratiisi odottaa marttyyria? Loputonta auvoa ja kauniita neitsyitä?

Jukka Laajarinteen romaani 72 räjähtää liikkeelle pommi-iskusta. Pahoin haavoittunut nuori marokkolaismuslimi Mourad havahtuu luostarimaisesta paikasta, jossa hänen vammojaan hoitavat eriskummalliset nunnat.

Kauniiden vuoristomaisemien ”paratiisin” toinen luonto paljastuu pian: Mourad kokee helvetillisiä ja apokalyptisia näkyjä silvotuista ja vammautuneista kehoista, mädäntyvästä ihmislihasta. Kärsimys ja kipu eivät olekaan ohi.

72 kasvaa kiintoisaksi kudelmaksi, jossa risteävät ajankohtaiset maahanmuuton, rasismin ja islamilaisen radikalismin teemat sekä toisaalta surrealistinen mysteerimaailma. Unimaailman ohella romaani kertoo Mouradin perheen arkisen tarinan. Kerronnan tasot vuorottelevat lyhyinä kohtauksina. Kirjan keskivaiheilla toisteinen ja nopea rytmi puuduttaa, mutta loppu on järkyttävän tehokas.

Mouradin kertomus viedään juurille asti. Marokossa perhe oli hyvin toimeentuleva, mutta lupaus vielä paremmasta saa hakeutumaan Suomeen. Muutos on kaukana unelmista ja hämmentää pojan. Silti hän pärjää, opiskelee ylioppilaaksi ja hakee paikkaansa yhteiskunnassa.

Sitten Mourad saa tarpeekseen ryyppäämisestä ja sekoilusta. Hän havahtuu tyhjyyteensä: ”Pieni kiltti poika oli kuollut. Oli vain haiseva peilikuva, minä”. Nuori mies löytää jälleen Koraanin, rukoilemisen ja moskeijan. Mielen yhtäkkinen muutos hämmentää lukijan, vaikka syitä ripotellaan pitkin matkaa.

Laajarinne kuvaa muslimiperheen olosuhteita varsin uskottavasti niin Marokon kuin Suomen kamaralla. Kirjailija on tehnyt taustatyönsä, mikä näkyy islamin termistön ja arabian kielen käytössä. Paikoin pakolaisuuden ja radikalismin kuvaukset muistuttavat silti television uutiskuvavirtaa, jonka todenperäisyys epäilyttää toisinaan.

Vastakohdat ovat romaanissa jyrkät: on idän islam ja maallistunut länsi, ikiaikaiset traditiot ja muoti-ilmiöt, yksilön vapaus ja yhteisöllinen velvollisuus, suvaitsevaisuus ja ennakkoluulot, viha ja rakkaus. Kolkon mustavalkoisen asetelman rikkoo eri maailmojen välissä häilyvä Mourad.

Mielenkiintoisen vertauskuvan voi lukea kirjan keskiaikaisesta ”kauhuluostarista”. Mouradille kristinusko näyttäytyy marttyyrinunnien kautta höyrähtäneiden harhaoppina ja vastenmielisenä ruumiin kurittamisena, ja aikalailla samoin moni nykysuomalainen näkee islamin.

Romaani herättää ajatuksia, ja viimeisen sivun jälkeen lukija voi nähdä totunnaiset ajatuksensa aivan toisin.

Uusimmat

Kirjat

Lars Sund: Missä musiikki alkoi

Kirja-arvio: Miljoonasade-yhtyeen menestys, hiipuminen ja ylösnousemus saavat asiallisen käsittelyn Mikko Lundellin kirjoittamassa teoksessa

Johanna Laitila: Lilium regale

Hannu Niklander: Euraasian muistot

Mikko Porvali: Kadonneen kaupungin varjo. Karelia Noir 3

Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Jarmo Saarti: Ya Mo - Merkintöjä sisäisen karkotuksen ajalta

Pirita Tolvanen: Paroni - Jarno Saarisen elämä

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.