Jyrki Vainonen: Askelia. Kirjoituksia kävelemisestä.

Suomen Kirjailijaliiton uuden puheenjohtajan Jyrki Vainosen esseekokoelmassa risteää innostus kävelemiseen ja ympäristön tarkkailuun. Pienestä pitäen luonnossa vaeltanut Vainonen tiedetään lintujen ja kasvien tuntijaksi. Parin vuoden takainen Linnunpöntönrakentaja-tarinakokoelma avasi hänen lintuharrastustaan.

Askelia-teoksen aluksi Vainonen paljastaa kirjallisen innoittajansa jalkakyytiin. Ruotsalaisen Harry Martinsonin Kulkijan pilvilinnat -romaani tarttui nuoren Vainosen mukaan kirjastosta Kymenlaaksossa 1970-luvulla. Kirjassa entinen käsityöläinen Bolle viettää kulkurielämää 1900-luvun alun Ruotsin maaseudulla. Romanttinen ja rohkea elämäntapa teki vaikutuksen nuoreen poikaan.

Vainosen esseissä on lopulta vähän kävelyn fyysisyyttä, jalkapohjien kuumotusta ja voimainkoitosta. Veistellen voi sanoa, että Vainonen kävelee päällään. Nimittäin askeltaessaan hän pohtii suuria eksistenssikysymyksiä, elämän katoavuutta, kuolemaa, luonnon kiertoa, historiaa, muistamisen merkitystä, rakkautta, kirjoittamista, kirjallisuutta.

Joku tyhjentää mielensä meditatiivisella kävelymaratonilla, mutta Vainoselle kävely virittää ajatukset ja aistit: kävelijä jäsentää, näkee, haistaa, tuntee. Kävelijän askelista syntyy elämän ja luonnon rytmi, ”kunnes lopulta, kun kävelyt on kävelty, hänestä jää jäljelle vain kasa multaa”.

Kirjailija kävelee esseissään moniaalla, Beninissä läntisessä Afrikassa, Dublinin kaduilla, lähiöissä ja Irlannin maaseudulla, Kymenlaakson lapsuuden ja nuoruuden metsissä sekä puutarhoissa ja hautausmailla.

Kirjoitukset kotoisista maisemista antavat enemmän ajattelun aiheita kuin tiivistetyt havainnot kaukomailta. Tutut metsät Vainonen kokee tarkasti ja eläytyvästi. Hän päästää lukijan myös lähelle henkilökohtaista elämäänsä kuten veljen kuoleman kohdalla.

Vainonen virittää kävelemisestä myös metaforan kirjailijan ja lukijan suhteesta: kirjailija luo teokseensa kävelyreitin, joka osoittaa ne tärkeät paikat, jotka lukijan pitäisi kyetä oivaltamaan kirjasta. Jos lukija ei ymmärrä tarttua kirjailijan osoittamiin täkyihin vaan haahuilee ympäriinsä, Vainosen mielestä kirjailijan pitäisi huolestua – ja ehkä myös lukijan. Vainosen mukaan kirjailijan keskeinen tehtävä on ohjata lukija ”niiden asioiden luo, jotka tekstissä pitää tulkita ja merkityksellistää”. Näkemys saa pohtimaan hyvin kirjoittamisen ja oikein lukemisen taitoa.

Risto Löf