Karhunpesän vaietut kohtalot ja vaikea sovinto

Venla Hiidensalo

Karhunpesä

Otava 2014. 480 s.

Veikkaan, että moni muukin yllättyy Venla Hiidensalon tuoreen romaanin ääressä. Karhunpesä on jotain aivan muuta kuin Hiidensalon pari vuotta sitten ilmestynyt Mediahuora-romaani, jossa kirjailija nosti esille muutoksessa olevan median nurjimpia puolia.

Kiihkeästi nykyhetkessä eläneen esikoiskirjan jälkeen lukija saa eteensä 480-sivuisen sukutarinan, jossa on tilaa käsitellä suuria teemoja sadan vuoden ajalta. Ja kyllä, kirjailija selviää tästä pääosin hienosti.

Kuolema on Karhunpesässä läsnä heti ensi sivuilta lähtien. Maailman kriisikohteissa kiertävä nuori valokuvaaja Matalena tulee Suomeen äitinsä kutsusta. Isänäidin, Alman, loppu on lähellä.

Sairaalassa Alma pyytää etsimään 1918 sisällissodan jälkeen kadonneen isänsä. Kukaan ei tiedä, mitä punaisten joukossa Venäjälle paenneelle Voitolle on tapahtunut.

Alman mökistä Matalena löytää sanomalehtiartikkelin ja siitä tiedon alan tutkijasta, jolle lähettää sähköpostia. Ilmari vastaa nopeasti ja kysyy Matalenalta, miksi tämä etsii tietoja, joista kiinnostuvat useimmin vanhat miehet.

Kirjan toinen tärkeä teema on vaikeneminen. Myöskään isotäti Olgan kohtaloa eivät aikaisemmat sukupolvet ole uskaltaneet selvittää tai edes puhua siitä.

Olgan vaiheet syrjäisellä saarella antavat nimen koko kirjalle. Metsässä viihtyvä nuori nainen on naitettu väkisin vanhalle kalastajalle. Hylätystä karhunpesästä hän löytää turvapaikan itselleen ja kielletylle rakkaudelleen, mutta sisällissodan melskeissä sekään ei pelasta.

Kolmas teema on sovinto menneisyyden kanssa. Matalena ei pysty jatkamaan eteenpäin omassa elämässään ennen kuin edes osa salaisuuksista selviää. Hän on paennut ulkomaille väkivaltaista miestään ja yhtä paljon omaa juurettomuuttaan.

Matka kohti sovitusta vaatii naista käymään läpi suhteensa elävään äitiinsä, autokolarissa kuolleeseen isäänsä ja näiden kummankin vanhempiin ja isovanhempiin.

Henkilöitä on paljon, ja heistä tärkeimmille on omistettu kokonainen teoksen osa. Useista olisi saanut oman kirjansa, mutta kirjailija ei ole siihen tyytynyt.

Vasta sukupolvien ketju voi näyttää, miten vahvasti sota ja viha vaikuttavat ihmisten elämään vielä sadan vuoden kuluttua.

Olgan sisko Senja valitsee sisällissodan melskeissä voittajien puolen, rikastuu aineellisesti, mutta ei kestä henkistä painetta. Hänen miniänsä Aleksandra, Matalenan toinen isoäiti, joutuu lapsena lähtemään Pietarista Suomeen.

Matalenan isä on tutkiva journalisti, joka muuttuu ihannekuvaksi myös leskelleen, vaikka avioliitto oli onnettomuuden alla jo vaikeuksissa.

Parhaiten Hiidensalo onnistuu kuvatessaan edellisiä polvia nuorina, kun heillä on vielä voimia, idealismia ja rakkautta. Myös Matalena kuuluu näihin nuoriin ja rohkeisiin, mutta silti kohtaamiset nykypäivässä ovat teoksen heikointa antia.

Tapahtumapaikoilla ja niiden hengellä on suuri merkitys. Lukijan mieleen jäävät vahvasti kuvat metsäsaarelta keskeltä Suomea ja venäläiseltä leiriltä, jossa inhimillisyys katoaa nälän lisääntyessä.

Uudet kirjailijasukupolvet ovat viime vuosina löytäneet tuoreita näkökulmia Suomen rankkoihin sotiin viime vuosisadalla. Hiidensalon teoksen lähtökohta oli oman suvun tarina. Hienosti siitä kasvoi romaani, jolla on merkitystä monen muunkinlaisen suvun jäsenille.

Uusimmat

Kirjat

Mikael Niemi: Karhun keitto

Tuomas Jussila & Lari Rantanen (toim.): Nälkävuodet 1867-1868

Heikki Kännö: Sömnö

David Grossman: Hevonen meni baariin

Panu Rajala: Suomussalmen sulttaani

Massimiano Bucchi: Kuinka voitetaan Nobelin palkinto

Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin

Kirja-arviot: T eknologian ja digitalisaation kehitys ei ole yksiselitteisesti lisännyt ihmisten onnellisuutta

Petteri Kantola: Hämärän prinssi

Mari Manninen: Kiinalainen juttu - 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumoamista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.