Katriina Lehto - Ulrike Meinhof, Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta

Katriina Lehto - Ulrike Meinhof, Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta (Ajatus-kirjat 2007, 352 s.)

Katriina Lehdon teos Ulrike Meinhofista (1934-1976), etevästä saksalaisesta lehtinaisesta ja terroristista, Punaisen armeijakunnan, (RAF) keulahahmosta, edustaa pätevää poliittista elämäkertakirjallisuutta.

Teos on dokumentoitu huolella akateemisen opinnäytteen tapaan, ja sen pohjalta on valmistumassa väitöskirja samasta aiheesta.

Lehdon teoksessa käydään läpi poliittista historiaa päähenkilön henkilöhistorian ja hänen ideologisten valintojensa välityksellä. "Henkilökohtainen on poliittista", oli yksi 1960-luvun opiskelijaradikalismin keskeisistä teeseistä. Ulrike Meinhof vei tämän teesin tulkinnan äärimmilleen, uhraamalla lopulta oman henkensä ja elämänsä.

Lehdon kirjassa selostetaan perusteellisesti se prosessi, miten idealistinen ja monia ihanteita edistävä valpas lehtinainen kääntyy pettymysten myötä omien ihanteidensa kannalta päinvastaisten ideoiden kannattajaksi. Miten pasifistista tuleekin väkivallan kannattaja.

Yhteiskunnan ilmapiiri ja niin sanotut yleiset syyt ovat toki tässä prosessissa ratkaisevia tekijöitä, mutta myös aatteellisella ja vallankumouksellisella humalalla on oma kiihottava merkityksensä.

Voi olla niinkin, että puhtaasti sosiologinen ja valtio-opillinen lähestymistapa ihmisen suuria eksistentiaalisia kysymyksiä kohtaan saattaa olla yksinkertaisesti virheellinen. Poliittinen toiminta ei voi koskaan ratkaista yksilön syvempiä henkilökohtaisia ongelmia.

Ranskan vallankumouksen julistuksissa terrorismi tulkittiin valtion harjoittamaksi väkivallaksi kansalaisen oikeuksia ja fyysistä koskemattomuutta kohtaan. Tällä haluttiin korostaa yksilön oikeuksia.

Länsi-Saksassa laadittiin niin sanotut terroristilait vuonna 1972, jolloin valtion koskemattomuus nostettiin yksilön koskemattomuuden edelle. Yhteiskunnallinen tilanne valtion ja opiskelijoiden välillä kärjistyi äärimmilleen. Tosin silloisessa Itä-Saksassakin marssijärjestys oli aina ollut selvä - valtio oli aina oikeassa, eikä siitä keskusteltu.

Psykohistoriallinen ulottuvuus voisi hieman syventää Meinhofin henkilökuvaa ja toisen maailmansodan jälkeisen Saksan mentaalihistoriaa.

Lehdon kirjan lähtökohta on kuitenkin pääosin politologinen. Siinä aikakauden teesit, ajatukset ja ideat risteilevät ja käyvät kiistaa toistensa kanssa.

Hannu Waarala

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.